Raju rahariita jatkuu: F1-talli lähetti tylyn vastauksen entiselle venäläiskumppanilleen – osapuolilla 20 miljoonan euron näkemysero

F1-talli Haas ja sen entinen pääyhteistyökumppani, venäläinen Uralkali ovat ajautuneet pahoihin erimielisyyksiin. Taustalla on Haasin päätös purkaa osapuolten välisen sopimuksen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Haasin päätökseen vaikutti ennen muuta se, että Uralkalin nokkamiehen Dimitri Mazepinin tiedetään kuuluvan Vladimir Putinin lähipiiriin. Mazepin oli paikalla Kremlissä 24. helmikuuta eli samana päivänä, kun Putin marssitti joukkonsa Ukrainan rajan yli.

Yhteistyösopimuksen yhteydessä purettiin myös Mazepinin Nikita-pojan kuljettajasoimus.

Uralkali oli jo ehtinyt maksaa Haasille 12 miljoonaa euroa tästä kaudesta. Uralkali on kertonut vaativansa näitä rahoja takaisin. Haas puolestaan on nyt vastannut Uralkalin vaatimuksiin ja tehnyt selväksi, ettei heillä ole aikomustakaan palauttaa rahoja.

Asiasta uutisoiva Motorsport kertoo nähneensä Haasin Uralkalille lähettämän vastauksen.

Uralkalin näkemyksen mukaan Haasilla ei ollut oikeutta purkaa yhteistyösopimusta yksipuolisesti. Haas taas viittaa sopimuksessa olleeseen pykälään, jonka mukaan Uralkalilla ei ollut oikeutta "vahingoittaa, saattaa kiistanalaiseksi, naurunalaiseksi tai muuten heikentää Haasin julkisuuskuvaa". 

Haasin näkemyksen mukaan Dimitri Mazepinin läheiset suhteet Kremliin ja EU:n Mazepinin perheelle asettamat pakotteet täyttävät nämä sopimuspykälässä mainitut määritelmät. Pakotteet eivät tosin olleet voimassa vielä silloin, kun Haas purki sopimuksen.

– Oikeustieteilijöiden ja oikeuskäytännön mukaan se osapuoli, joka irtisanoo sopimuksen toisen osapuolen sopimusrikkomuksen vuoksi, ei ole velvoitettu palauttamaan mitään sellaista, mitä se on sopimuksen perusteella jo saanut, Haas kirjoittaa vastauksessaan.

– Vaatimus 12 miljoonan euron palauttamisesta on täten perusteeton ja hylätty.

Haasin mukaan Uralkalin pitäisi itse asiassa maksaa heille vielä 8 miljoonaa euroa lisää kompensoidakseen tappioita, jotka vastapuolen sopimusrikkomukset heille aiheuttivat.

Motorsport kertoo tätä summaa vaadittavan maksettavaksi jo lähipäivien aikana.

Haasilla ei ole aikomusta toimittaa Nikita Mazepinille tämän viimevuotista autoa, niin kuin alkuperäisessä Uralkali-sopimuksessa oli sovittu.

– Jos edellä mainittua lisäsummaa ei makseta, Haas ei toimita tätä autoa.

Motorsportin haastatteleman, tapauksen hyvin tuntevan lähteen mukaan Haas ei myöskään aio maksaa Nikita Mazepinille palkkaa aikaväliltä 1.1.2022–5.3.2022.

Uralkali-leirissä Haasin vastaus on otettu Motorsportin tietojen mukaan pöyristyneenä vastaan.

– Heille näyttää olevan ok käyttää venäläistä rahaa – he jopa pyytävät lisää – mutta he eivät halua venäläisiä ympärilleen. Tämä on järkyttävää kohtelua sellaista tahoa kohtaan, joka tuli mukaan silloin, kun Haas tarvitsi kipeästi resursseja. Uralkali oli myös luvannut käyttää sovittua enemmän rahaa tarjotakseen tallin henkilökunnalle ylimääräisiä bonuksia, jotta kaikki osapuolet saavuttaisivat yhä parempia tuloksia.

Lue myös:

    Uusimmat