Ajokeli on erittäin huono Etelä- ja Länsi-Suomessa. Myös muualla Suomessa ajokeli tulee olemaan huono, kertoo MTV:n meteorologi Pekka Pouta.
– Kyllä tämä on Suomen laajuisesti talven huonoin päivä ajokelin kannalta. Huono sää iskee koko maahan, Pouta toteaa.
Ajokelistä vaarallisen tekee ilman lauhtuminen sekä lumisade, jonka lisäksi luvassa on myös jäätäviä sateita.
– Pahin asia on nimenomaan lauhtuminen ja lumisade. Pyry tulee olemaan erittäin sakeaa, ei mitään kevyttä pakkaslumisadetta. Päivän mittaa lumisade muuttuu yhä sakeammaksi ja märemmäksi. Iltapäivällä lumisade muuttuu vedeksi ennen sen loppumista länsirannikolla.
Lumikertymiä tullaan näkemään 10 sentin molemmin puolin.
"Se on jo päällä"
Lumisade on jo iskenyt eteläiseen ja läntiseen Suomeen, pohjoisessa lumipyryä saadaan hieman myöhemmin.
– Se on jo päällä. Tällä hetkellä lännessä sataa sankasti. Pääkaupunkiseudulla lumipyry on myös alkanut. Maan itä- ja keskiosassa lumisade on hieman heikompaa.
Sähkökatkot mahdollisia
Pouta myös huomauttaa, että runsas lumentulo saattaa kaataa puita sähkölinjojen päälle.


