Mainos

Rajavartijoiden sopimuskiistaa ratkotaan ensi viikolla

Mikäli sovintoa rajavartijoiden virkaehtosopimuksesta ei saada tehtyä, juhannusviikolla alkaa uusi lakko. Lakon jatkuessa mukaan tulisivat myös Helsinki-Vantaan lentoasema ja Helsingin satamat.

Rajavartijoiden sopimuskiistan sovittelu jatkuu ensi keskiviikkona. STTK:laisen Rajavartioliiton ja Rajavartiolaitoksen edustajat tapasivat jälleen toisensa valtakunnansovittelija luona tänään aamupäivällä.

Ensi keskiviikkona kyseessä on uuden lakonuhan sovittelu, sillä rajavartijoiden ensimmäinen, vain itärajan kansainvälisiä rajanylityspaikkoja koskeva vaihe päättyy ensi lauantaina.

Jos sovintoa rajavartijoiden virkaehtosopimuksesta ei saada aikaan, juhannusviikolla alkaa uusi lakko. 21. kesäkuuta alkavan ja kuukauden kestävän lakon on määrä edetä vaiheittain. Loppuvaiheessa mukaan tulisivat myös Helsinki-Vantaan lentoasema ja Helsingin satamat.

Uuden työtaistelun aluksi lakossa olisi kymmenen rajavalvonta-aseman henkilöstö itärajalla. 5. heinäkuuta lakko laajenisi useisiin muihin rajanylityspaikkoihin ja rajavalvonta-asemille.

Viikkoa myöhemmin mukaan tulisivat vajaaksi kahden viikon ajaksi kansainvälisten rajatarkastuspisteiden henkilöstö Vaalimaalla, Vainikkalassa, Nuijamaalla, Pelkolassa, Värtsilässä sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Helsingin satamissa.

Kiista koskee siirtymistä valtion työntekijöiden uuteen palkkausjärjestelmään. Rajavartioliiton mukaan uudistus leikkaisi palkkoja, kun esimerkiksi nykyisiä lisiä poistettaisiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.