Raivo repesi lentokoneessa: Paidaton mies virtsasi matkustajan päälle

Ranskalaisen Air Mediterraneen lennolla Algerista Parisiin on tapahtunut erikoinen välikohtaus.

Brittilehti Daily Mail kertoo, että paidattomana kulkenut mies oli ilmeisesti vihastunut siitä, että hän ei saanut tupakoida tai juoda alkoholia lennolla.

Väitteiden mukaan mies oli raivoissaan virtsannut toisen matkustajan päälle. Tästä syntyi iso kahakka lentokoneessa.

Lentokoneen henkilökunta sai lopulta painettua miehen maahan.

Välikohtauksen takia lentokone joutui muuttamaan lentoreittiään ja kone laskeutui Lyoniin. Poliisi saattoi paidattoman miehen ja toisen tappelussa mukana olleen henkilön pois koneesta.

Daily Mail kertoo, että samanlaisia tapauksia on tapahtunut aiemminkin:

Viime syyskuussa 27-vuotias mies pidätettiin lentokentällä Oregonissa, koska häntä syytettiin matkustajien päälle virtsaamisesta lennolla Alaskasta.

Mies oli nukkunut suurimman osaa matkasta. Yllättäen hän nousi ylös ja alkoi virtsata edessään olevien tuolien välisestä raosta. Poliisin raportin mukaan mies horjahti ja kaatui taaksepäin, jolloin hän kasteli muita matkustajia, tuoleja ja matkatavaroita.

Vuonna 2011 näyttelijä Gerard Depardieu potkittiin koneesta ulos. Hän oli virtsannut käytävälle koneen rullatessa kiitoradalle.

Lue myös:

    Uusimmat