Rähinät alkoivat – poliisi ottanut kiinni kaksi mielenosoituksia häiriköinyttä

Helsingin mielenosoitukset sujuneet rauhallisesti 2:34

Helsingissä poliisi on ottanut kiinni kaksi mielenosoituksia häiriköinyttä henkilöä.

Poliisi kertoo toisen kiinni otetun häiriköineen Hakaniemestä lähtenyttä natsien vastaista mielenosoitusta. Natsien vastaisessa mielenosoituksessa Helsingissä on marssimassa noin tuhat ihmistä, kertoi poliisi aiemmin Twitterissä. STT:n paikalla olleen toimittajan mukaan osallistujia näyttäisi olevan enemmän.

Poliisi kertoo toisen kiinni otetun häiriköineen Narinkkatorilta Töölöön lähtenyttä uusnatsien mielenilmausta. Poliisi on arvioinut, että torille oli kokoontunut noin 300 mielenosoittajaa ja paikalla oli rauhallista.

Torilla olevan STT:n toimittajan mukaan paikalla on muun muassa uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä ja Soldiers of Odin -järjestön väkeä. Hänen mukaansa paikalla on muutama kymmenen PVL:n tunnuksin varustautunutta henkilöä. Lisäksi muutama marssija kantaa saksalaisen NPD-natsipuolueen nuorisojärjestön Junge Nationaldemokratenin lippuja.

Helsingin poliisin viestintäjohtajan, ylikomisario Juha Hakolan mukaan poliisilla ei ole tietoa, että paikalle olisi saapunut huhuttuja venäläisiä uusnatseja.

Toimittajan mukaan torilla huudettiin iskulauseita, kuten "vapaa pohjoismainen radikaali" ja "eläköön kansallissosialismi". Hänen mukaansa torin ulkopuolella oli poliiseja mellakkavarusteissa.

Poliiseja on paikalla runsaasti ja näkuvästi. Osalla heistä on paineilma-aseet.

Pohjoismainen vastarintaliike määrättiin viime viikolla oikeuden päätöksellä lakkautettavaksi. Käräjätuomio ei ole lainvoimainen.

Viking Line kieltäytyi eilen Tukholmassa ottamasta laivamatkalle mukaan uusnatsien joukkoa. Ryhmä kertoo Ruotsin vastarintaliikkeen sivuilla olleensa matkalla osallistumaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä järjestettävälle marssille.


Lue myös:

    Uusimmat