Juuso "Köpi" Kallio esiintyy tänä syksynä radion lisäksi myös televisiossa.
Ennennäkemätön Lauma-gameshow saapuu viihdyttämään tv-katsojia 10. marraskuuta alkaen. Roope Salmisen kehittämässä ja juontamassa formaatissa vakiopanelisteista ja vierailevista tähdistä koostuva joukko etsii vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Pisteitä ei kerätä vastaamalla oikein, vaan samalla tavalla kuin mahdollisimman moni muu kilpailija.
Lue myös: Tällainen on uusi Lauma-gameshow – Roope Salminen paljastaa, miten idea uutuussarjaan syntyi
Radiojuontaja Juuso "Köpi" Kallio on yksi Lauman vakiopanelisteista. Radiokonkari on tehnyt aikaisemmin vierailuja erilaisiin televisio-ohjelmiin, mutta gameshown vakiokasvona hän toimii ensimmäistä kertaa.
Ville "Viki" Eerikkilän kanssa Ylex:n aamuohjelmaa juontava Kallio kertoo, että Laumaa tehdessä tuntuu ihanalta, kun omaan vitsinheittoon saa välittömästi liveyleisön reaktion.

