Radiotähti avoimena Ylellä – jätti raskaana olleen vaimonsa

YleX:ltä ja Radio Novasta tuttu Tuomas Rajala avautui uusperhe-elämästä Marja Hintikan keskusteluohjelmassa.

Radiojuontaja Tuomas Rajala avautui Marja Hintikka Livessä uusperheen arjesta.

Rajala elää uusperhe-elämää. Hänellä on kaksi lasta edellisestä avioliitosta ja kaksi lasta nykyisen vaimonsa kanssa.

– Ero edellisestä suhteesta oli vähän kyseenalainen. Erosimme silloin, kun ex-vaimoni odotti lasta. Se oli hyvin sekavaa aikaa kaikin puolin. Niin synkältä kuin se kuulostaa, en muista siitä vuodesta mitään, Rajala kertoi Marja Hintikalle haastattelussa.

– Näin sen voi sanoa: jätin raskaana olevan vaimoni. Kavereitahan sillä saa. Muun muassa oman äitini kanssa välit olivat hyvin mielenkiintoiset jonkin aikaa. Onhan se kusipäisin juttu, mitä toiselle voi tehdä. Jotenkin siinä tilanteessa oman elämän kriiseissä ja todella pitkä, teini-iästä asti kestänyt parisuhde takana. En vain pystynyt olemaan enää kotona. Tuntui, että fyysisesti tukehdun.

Tuomas Rajala työskentelee Yle Oulun toimituksen vastaavana tuottajana. Uusperhearjen lisäksi Helsingissä perheineen asuva Rajala on töissä Oulussa arkipäivät.

Korjattu jutun otsikon aikamuotoa.

Lue myös:

    Uusimmat