Radio Suomipopille vakava huomautus JSN:ltä – soitti Mikki Hiiri merihädässä -kappaletta pakolaisuutisen tehosteena

Radio Suomipop on saanut vakavan huomautuksen Julkisen sanan neuvostolta.

Radion aamujuontajat soittivat Välimereltä pelastetuista Eurooppaan pyrkijöistä kertovan uutisen tehosteena Mikki Hiiri merihädässä -lastenlaulua ja vitsailivat asiasta. Neuvoston mukaan se loukkasi Eurooppaan pyrkijöiden ihmisarvoa. 

Neuvosto piti rikkomusta vakavana, koska se tapahtui uutislähetyksessä, koska se oli harkittua ja toistuvaa ja koska sama ohjelma oli saanut äskettäin langettavan päätöksen vastaavanlaisesta ihmisarvon loukkaamisesta.

Helsingin Sanomat kertoo, että ohjelmaa juonsivat silloin vakiojuontaja Juha Perälä yhdessä varamiehenä toimineen Juha Vuorisen kanssa. Kaksi muuta vakiojuontajaa, Jaajo Linnonmaa ja Anni Hautala, olivat kesälomalla.

Suomipop sai toisen langettavan päätöksen iltapäiväohjelmasta, jossa haastateltiin vahvasti päihtynyttä julkisuuden henkilöä suorassa radiolähetyksessä. Hänen ihmisarvoaan ei kunnioitettu, eikä yleisö voinut erottaa tosiasioita sepitteestä.

Juutalaislapsille tatuoituja keskitysleirinumeroita kutsuttiin lottonumeroiksi

Radio Suomipop on saanut JNS:ltä aiemmin huomautuksen myös juutalaisten joukkomurhan halventavasta käsittelystä. Kantelun mukaan ohjelmassa arvosteltiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen käyntiä Auschwitzin keskistysleirillä, vähäteltiin juutalaisten kärsimyksiä ja naureskeltiin niille. Lisäksi muun muassa pienille lapsille tatuoituja keskitysleirinumeroita kutsuttiin lottonumeroiksi. 

Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Sen päätökset perustuvat Journalistin ohjeiden tulkintaan.

Neuvosto on aiemmin antanut vakavan huomautuksen vain kahdesti.

Lue myös:

    Uusimmat