Rääväsuiselle Adelelle sataa kritiikkiä – kiroili 33 kertaa yhden keikan aikana

Kärkkäästä kielestään tunnetun Adelen keikat eivät sovi perheen pienimpien korville. 

Laulajatähti Adele tarjoili eilen lauantaina Glastonburyssä ikimuistoisen keikan, joka esitettiin suorana myös televisiosta. Uskomattoman äänen lisäksi Adele sai paljon huomiota rumasta kielenkäytöstään. 

Keikan suorana lähettänyt yleisradiokanava BBC varoitti katsojia etukäteen siitä, että Adele saattaa kiroilla konsertin aikana. 

Varoitus ei ollut aiheeton, sillä Mirror-sivusto kertoo, että Adele kiroili puolentoista tunnin mittaisen keikkansa aikana peräti 33 kertaa.

Tämä tarkoittaa, että hänen suustaan pääsi ärräpää useammin kuin joka kolmas minuutti. Ensimmäinen kirosana kuultiin jo avauskappaleen aikana.

Runsas kiroilu herätti huomiota myös Twitterissä ja monet toruivat maailmantähteä. 

– Hyvä keikka, mutta oliko hänen pakko kirjoilla niin paljon? Sori lapset, ette voi katsoa tätä koska hän on rääväsuu.

– Olenko se vain minä, vai onko Adele sekä nolo että töykeä? Älä puhu niin paljoa äläkä etennkään kiroile. Hävettää näyttää keikkasi tyttärelleni. 

– Vau, ei Adele voi kiroilla noin rajusti BBC:llä. 

Joitakin katsojia kiroilu ei sen sijaan haitannut lainkaan, vaan päinvastoin. 

– Nautin siitä, miten Adele kiroilee ja juttelee yleisön kanssa. On kuin kaikki olisivat yhdessä pubissa tuopeilla.

– En ole fanittanut Adelea juurikaan ennen tätä iltaa, mutta nyt hän voitti minut puolelleen. Hänellä on jalat maassa, hän on hauska ja hänen kiroilunsa saa minut kikattamaan.

Lue myös:

    Uusimmat