Adelen kaksi gaala-asua räjäyttivät somen – hitti vai huti?

Palkintoja kahmineen Adelen kaksi iltapukua varastivat Brit Awardseissa show'n.

Laulajasensaatio Adele pokkasi keskiviikkona järjestetyissä Brit Awardeissa neljä palkintoa, joihin kuului muun muassa Parhaan brittinaislaulajan- ja Vuoden parhaan albumin -pystit.

Vaikka palkintosaalis oli kunnioitettava, Adele valloitti Twitterin gaalaan valitsemillaan asuillaan.

Punaisella matolla ja palkintoja vastaanottaessa Adele esiintyi upeassa Pradan punaisessa mekossa. Esiintymislavalle noustessa hänellä oli värikkäämpi, kimalteva asu.

Adelen gaalatyyli keräsi tuhottomasti kehuja Twitterissä.

Laulaja oli pukeutunut punaiseen pitkähihaiseen leninkiin. Tyylin viimeisteli samaa sävyä oleva huulipuna, vahva silmämeikki ja mustat kynnet. Pradan luomus ulottui aina lattiaan asti, ja röyhelöidensä ansiosta mekko näytti siltä kuin se olisi koko ajan liikkeessä.

– Kaikki, mitä Adele on pukenut päällensä viime vuonna, on ollut uskomatonta. Voisin ilomielin painia hänen kanssaan saadakseni tuon mekon, yksi käyttäjä twiittasi.

– Okei, eli siis haluaisin Adelen äänen, mekon ja meikkitaiteilijan!

 – Adele tietää, kuinka pukeutua niin, että korostaa parhaita puoliaan.

– Tuo mekko!

Esiintymisasuna toiminut mekko, jossa oli tähtiä ja salamakuvioita, jakoi ihmisten mielipiteitä enemmän.

Moni kommentoi asun muistuttavan joulukuusta tai supersankareita, kuten Kapteeni Amerikkaa, Ihmenaista tai Iron Mania.

– Adele oli ihanassa, punaisessa mekossa kolme neljäsosaa show’sta, ja sitten vaihtoi kamalaan pukuun yhden neljäsosan ajaksi esiintyäkseen, yksi Twitter-käyttäjä kirjoitti.

– Rakastan Adelea, mutta miksi hän on pukeutunut Aladdinin lentävään mattoon?

Mekon vitsailtiin myös näyttävän muilta esiintyjiltä, jotka ovat tunnettuja kimalteista, kuten Machoman ja Prince.

Mukana oli myös viittaus Suomeen.

– Tiesin nähneeni tämän mekon aiemmin!

Happamista kommenteista huolimatta suuri osa Twitterin käyttäjistä oli sitä mieltä, että Adele onnistui niin juhla- kuin esiintymisasunsa kanssa.

– Tunnustus: Mikään ei ole saanut minua rakastamaan Adelea niin paljoin kuin asu, jota hän käytti Brit Awardseissa, yksi käyttäjä twiittasi kuvan kanssa.

– Adelen esitys oli upea ja puku fantastinen.

– Tuossa asussa kaikki glitter-unelmani ovat käyneet toteen!

Eivätkä mielleyhtymät supersankareihin välttämättä olleet huono asia.

– Adelen mekko saa hänet näyttämään siltä ihmenaiselta, joka hän on.


Lue myös:

    Uusimmat