Pyhimyksen areenakeikka siirtyy vuodella – paljasti samalla jäävänsä tauolle: "Sen jälkeen pääsen vetäytymään kammioon"
Pyhimys paljasti samassa yhteydessä jäävänsä keikkatauolle.
Rap-artisti Pyhimyksen Pyhimys isona -konsertti Hartwall areenalla siirtyy ensi vuoteen. Artisti tiedotti asiasta Instagram-tilillään keskiviikkona.
– No siinä ne olikin tärkeimmät, eli keikka siirtyy vuodella. En oo koskaan soolohommalla kiertänyt päämäärättömästi, vaan se on aina ollut periodiluonteista eli vähän niinku albumirundeja tai muita teemakiertueita, artisti kirjoittaa.
Keikan siirtymisen syyksi Pyhimys listaa epävarmojen aikojen luoman päämäärättömyyden. Konsertti oli tarkoitus järjestää alun perin lokakuun 22. päivä tänä vuonna. Uusi päivä on asetettu tarkalleen vuotta myöhemmin, eli lokakuussa 2022.
– Tää aika on tehnyt esiintymisestä hyvinkin päämäärätöntä ja sitä kautta aika päätöntä, joten jäädään odottelemaan parempia aikoja.
Pyhimys nähdään Nelosen tuoreella Vain elämää -kaudella. Se on yksi syy sille, miksei uusia esiintymisiä ole lähiaikoina tiedossa.
– Vain Elämää on taas semmonen biisisuma, että ihan heti ei uutta matskua jaksa edes miettiä. Sitten joskus kun tai jos sellasta taas on, niin sitten pitää miettiä miten se toimis livenä ja vasta sitten alkaa miettimään uusia esiintymisiä.
Samassa yhteydessä artisti ilmoittavansa pitävän keikkailusta taukoa ainakin vuoden, kunhan Hartwall areenan konsertti on saatu ensi vuonna pidettyä.
– Tää on myös ehkä mun tapa reagoida kun en voi silleen valittaa, että keikka siirtyy, kun oli tiedossa että näin voi käydä. Mä ikään kuin motivoin itseäni kehittämällä tuota vielä vuoden, kun tiedän, että sen jälkeen pääsen vetäytymään kammioon, hän päättää.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää