Pyhimys paljastaa syyn, miksi osallistuu tosi-tv-ohjelmiin: "Kärsimystä"

Pyhimys paljastaa syyn, miksi osallistuu tosi-tv-ohjelmiin:"Kärsimystä" 1:45
Pyhimys kertoi Emma-gaalan punaisella matolla, miksi osallistuu tosi-tv-ohjelmiin.

Pyhimys paljastaa MTV Uutisille Emma-gaalan punaisella matolla syyn, miksi on mukana tosi-tv-ohjelmissa. 

Vuosien aikana lukuisia Emma-pystejä kahminut rap-artisti Pyhimys saapui gaalan punaiselle matolle persoonallisessa tyylissä. Puvuntakin päälle mies oli laittanut värikkään tilkuista tehdyn takin. Päässään rap-artistilla oli suuret aurinkolasit.

Pyhimyksellä on takanaan poikkeuksellinen vuosi – aivan niin kuin jokaisella artistilla, kun koronan vuoksi he eivät ole päässeet esiintymään.

Pyhimys, oikealta nimeltään Mikko Kuoppala on nähty kuluneen vuoden aikana yllättäen televisiossa, viimeisimpänä MTV3-kanavan Myyrä-ohjelmassa.

Mies vei kisan loppuun asti, kun hän paljastui lopulta myyräksi.

Korona on vaikuttanut Pyhimyksen taloustilanteeseen merkittävällä tavalla.

–  Se on vaikuttanut niin, että olen joutunut tekemään tositelevisiota, olen joutunut aika paljon kärsimään. Jouduin hyppäämään palavana suoraan kympistä veteen. Kärsimystä, Pyhimys totesi Emma-gaalan punaisella matolla.

Pyhimys esiintyy gaalassa yhdessä iskelmälaulaja Eino Grönin kanssa. Katso haastattelu videolta!

Lue myös:

    Uusimmat