Puuttuuko tämä todistus taloyhtiöltäsi? Asumiskustannukset saattavat nousta
Isännöitsijöiden kokemusten mukaan kaikki taloyhtiöt eivät ole vielä heränneet tilaamaan energiatodistuksia. Heinäkuun alusta lähtien se on ollut pakollinen myös rivitaloissa.
– Energiatodistus on ensimmäinen askel energia-asioiden kehittämisessä, muistuttaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.
Energiankustannukset muodostavat jopa kolmanneksen yhtiövastikkeesta. Jos taloyhtiö ei ole aktiivinen energiatehokkuuden parantamisessa, asumiskustannukset uhkaavat nousta turhaan.
Energiatodistusta pidetään turhana paperina, koska sen merkitystä ei ymmärretä. Isännöintiliiton mukaan liikkeellä on myös väärää tietoa, että tulossa olisi lakimuutos. Joissakin taloyhtiöissä uskotaan virheellisesti, että energiatodistusta ei tarvitsekaan tehdä.
– Käytännössä kaikilla kerros- ja rivitaloyhtiöillä pitää olla energiatodistus eikä tähän ole tulossa muutosta. Jos energiatodistusta ei ole vielä tilattu, kannattaa taloyhtiön hallituksen tehdä siitä päätös pikimmiten, painottaa lakiasiantuntija Jaana Sallmén Isännöintiliitosta.
– Energiatodistuksella kiinnitetään omistajien huomio energiakysymyksiin. Varsinainen työ energiankulutuksen vähentämiseksi alkaa vasta sen jälkeen. Aktiivinen isännöinti auttaa taloyhtiöitä vähentämään energian kulutusta, Heikkilä kertoo.
Energiankulutusta taloyhtiöissä voi tehokkaimmin vähentää opastamalla asukkaita järkevään energiankäyttöön esimerkiksi lämpimän veden kulutuksessa sekä huolehtimalla siitä, että lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien säädöt ovat aina kunnossa. Lisäksi korjausten yhteydessä kannattaa parantaa rakennusten energiatehokkuutta.
Isännöinnin rooli energiankulutuksen vähentämisessä on koko maan mittakaavassa merkittävä, sillä taloyhtiöissä kuluu kymmenesosa koko Suomen energiasta. Isännöitsijät vaikuttavat 2,7 miljoonan taloyhtiössä asuvan suomalaisen energiankulutukseen.
Lähde: Isännöintiliitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää