Puukotus Helsingin päärautatieasemalla – uhri joutui sairaalahoitoon, kaksi junalla paennutta epäiltyä otettu kiinni

Helsingin päärautatieaseman edustalla sattui eilen illalla puukotus, kertoo Helsingin poliisi.

Poliisin mukaan puukotus tapahtui rauatieaseman Asema-aukion puolella noin kello 18.15 eilen illalla.

Poliisi kertoo, että uhri on 1980-luvulla syntynyt mies, joka vietiin sairaalahoitoon, mutta hän pääsi samana iltana pois sairaalasta.

Teosta epäillään 1970-luvulla syntynyttä miestä sekä 1990-luvulla syntynyttä naista.

Epäillyt poistuivat paikalta junalla, mutta poliisi tavoitti heidät hetkeä myöhemmin Malmin asemalta ja otti heidät kiinni.

– Tämänhetkisten tietojemme mukaan tapahtuman osapuolet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Puukotusta edelsi osapuolten välinen sanaharkka ja tappelu, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Jari Friman Helsingin poliisin tiedotteessa.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä.

Lue myös:

    Uusimmat