Putous tulee jälleen! Vastaava tuottaja paljastaa, kuinka ohjelma pitää pintansa vuodesta toiseen

Putous on tehnyt suomalaista tv-historiaa jo 12. kauden verran. Tammikuussa 2021 päästään jälleen nauttimaan suorasta sketsiviihteestä ja näkemään seitsemän ennennäkemätöntä sketsihahmoa uuden kauden merkeissä.

Koko perheen suosikkiohjelma Putous on luonut puheenaiheita ja naurattanut miljoonia suomalaisia. Menestystarina saa jatkoa tammikuussa 2021, kun televisioruudun täyttävät jälleen sinipaitaiset näyttelijät.

Suomalaiset ovat saaneet nauttia Putouksen suorasta sketsiviihteestä jo 12 kauden verran ja seuraava kausi tekee jo ryminällä tuloaan. Kotimaisten tuotantojen päällikkö Hanna Kortti MTV:ltä kertoo, kuinka Putous on onnistunut pitämään pintansa vuodesta toiseen ja kuinka se on lunastanut paikkansa Maikkarin ohjelmistossa

– Putouksen sisällössä on erilaisia tasoja useille katsojaryhmille, ohjelma on viihdyttävää katsottavaa yhdessä vaikkapa koko perheen kesken. Putous kiinnostaa niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin, ja sisällön suunnittelussa kiinnitetään tähän paljon huomiota, hän kuvailee.

Kortti kertoo, että Putousta tullaan uudistamaan myös tulevalle kaudelle. Ohjelma elää vahvasti ajassa kiinni ja muotoutuu myös tekijöidensä näköiseksi.

– Putouksessa on katsojan kannalta kiinnostavaa myös jatkuvasti rohkeasti uudistuva esiintyjäkaarti. Tämä on aivan poikkeuksellisen rohkeaa toimintatapa suomalaisessa televisiossa. Putous tuo joka kaudella miljoonayleisön eteen paitsi hyvin tunnettuja näyttelijöitä, aina myös uusia, lahjakkaita esiintyjiä.

– Tutut Viikkokatsaus ja Tulikoe ovat todella pidettyjä osioita, niistä pidetään kiinni jatkossakin. Ja tietysti tärkeää on jo klassikoksi muodostunut Sketsihahmokisa. Hahmojen kehitystä on hauska seurata, millaisen suhde kullakin sketsihahmolla on tähän maailmaan. Ensimmäinen jakso ja hahmojen ensimmäinen sisääntulo, se on aina iso puheenaihe – Sketsihahmokisa on suurimpia viihdeilmiöitä maassamme!

Tammikuussa jälleen seitsemän sinipaitaista näyttelijää astuu Putouksen lavalle. Koko esiintyjäkokoonpano julkistetaan pressitilaisuudessa 18.11. MTV Uutiset näyttää julkistamistilaisuuden suorana lähetyksenä nettisivuillaan.

Putous alkaa MTV3-kanavalla tammikuussa 2021!

Lue myös:

    Uusimmat