Putous-tähti Pihla Penttinen nousi julkisuuteen vuonna 1997 ensi-iltansa saaneen Sairaan kaunis maailma -elokuvan myötä. Penttinen oli jättänyt lukion kesken ja pyrki vahvasti näyttelemistä kohti.
Putouksen yhdeksännen kauden näyttelijäjoukossa mukana oleva Pihla Penttinen, 39, tuli suurelle yleisölle tutuksi 1990-luvun lopulla. Penttinen näytteli yhden Jarmo Lampelan ohjaaman Sairaan kaunis maailma -elokuvan (1997) päärooleista.
Vuoden 1997 parhaan elokuvan Jussi-palkinnon voittanut Sairaan kaunis maailma kertoo kolmesta helsinkiläisestä teinistä, jotka päätyvät huumekuriireiksi.
LUE MYÖS:
Pihla Penttisen näyttelijäpuoliso pääsi mukaan suoraan lähetykseen
– Herran jumala, siitä on kauan aikaa! Minä olen ihan muumio, Penttinen kauhistelee.
– Silloin olin päättänyt todella vahvasti, että minusta tulee näyttelijä. Olin jättänyt lukion kesken, lopettanut tanssi- ja pianonsoittoharrastukset ja ilmoittanut vanhemmilleni, että minä aloitan nyt niin sanotun elämänkoulun. He olivat luonnollisesti hyvin huolissaan.


