Mainos

Putinin ja Erdoganin tapaaminen alkoi keskinäisen kiittelyn merkeissä

Venäjän ja Turkin presidenttien tapaaminen on alkanut Pietarissa. Presidentti Vladimir Putin sanoi tapaamisen aluksi, että presidentti Recep Tayyip Erdoganin vierailu kertoo halusta aloittaa uudelleen vuoropuhelu ja saada maiden suhteet kuntoon.

Presidentit tapaavat nyt ensi kertaa sen jälkeen, kun maiden suhteet vajosivat aallonpohjaan Turkin ammuttua marraskuussa alas venäläisen sotilaskoneen.

Venäläismedian mukaan Putin ilmoitti tapaamisen aluksi, että aikoo keskustella Erdoganin kanssa kaikista suhteisiin liittyvistä asioista kuten terrorismin vastaisesta taistelusta ja taloudesta.

Presidentit viittasivat myös Turkin äskettäiseen vallankaappausryitykseen. Putin sanoi olleensa yksi ensimmäisistä, joka soitti Erdoganille antaakseen tälle tukensa.

Putin ilmoitti, että Venäjä esiintyy aina perustuslain vastaista toimintaa vastaan. Erdogan puolestaan kiitteli Putinin ilmaisemaa tukea vallankaappausyrityksen jälkeen.

Venäjä ja Turkki ovat lämmittäneet jo jonkin aikaa suhteitaan Turkin pyydettyä anteeksi venäläiskoneen pudottamista. Turkkia kiinnostaa erityisesti Venäjän asettamien talouspakotteiden purkaminen, samoin Venäjältä tulevan turismin elvyttäminen.

Maiden syvin erimielisyys koskee Syyriaa. Venäjä on ollut Syyrian hallinnon tärkein liittolainen, kun taas Turkki on johdonmukaisesti tavoitellut presidentti Bashar al-Assadin syrjäyttämistä.
  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.