Puolustusvoimat tarkensi ohjesäännön tulkintaa: "Tarkoitus ei ollut rajoittaa sananvapautta"

Puolustusvoimat on tarkentanut vuodenvaihteessa voimaantulevan uuden palvelusohjesäännön soveltamista. Tuore ohje on allekirjoitettu jouluaattoa edeltävänä päivänä.

Tarkennusten syynä on, että ohjesäännössä yksi kappale aiheutti jo ennen voimaantuloaan runsaasti kohua. Ohjesääntöön lisättiin kokonaan uutena kohta, jossa kehotetaan välttämään puoluepoliittisiin kiistakysymyksiin puuttumista ja varomaan Puolustusvoimien kytkemistä niihin.

Esimerkiksi Upseeriliitto on ollut huolissaan, että uusi palvelusohjesääntö rajoittaa ammattisotilaiden sananvapautta. Myös some-sotilaana tunnettu majuri James Mashiri soimaa blogissaan uuden ohjesäännön kirjausta.

– Epämääräinen ja lavea sananvapauden rajoitus on omiaan johtamaan monien perusteltujenkin puheenvuorojen välttämiseen ankaran tuomion tai epäsuotuisan urakehityksen pelossa, Mashiri kirjoitti reilu viikko sitten.

Puolustusvoimien viestintäjohtajan Jan Engströmin mukaan ohjesäännön kohdan tarkoituksena on ollut muistuttaa, että sotilaat tulisi nähdä mahdollisimman puolueettomina. Hän korostaa, että ohjesäännön tarkoituksena ei ole ollut rajoittaa sotilaiden sananvapautta tai muuttaa nykytilannetta.

– Tietenkin kun asiaa ruvetaan laajasti tulkitsemaan, varmaan kaikki poliittinen keskustelu voitaisiin tulkita puoluepoliittiseksi kiistakysymykseksi.  

Nykytila säilyy

Engströmin mukaan ohjeella haluttiin selventää, miltä osin palvelusohjesääntöä pitää tulkita sotilaskäskynä ja miltä osin kohdat ovat suosituksia. Tulkinnalla on suuri merkitys, sillä käskyn rikkomisesta voi saada rangaistuksia, mutta suosituksen rikkomisesta ei saa virallisia tai epävirallisia seuraamuksia.

Kohua herättänyt kohta perustuu sanasta sanaan Pääesikunnan oikeudellisen osaston vuonna 2014 antamaan ohjeeseen, missä käsitellään Puolustusvoimien henkilöstön osallistumista poliittiseen toimintaan. Kyseinen ohje puolestaan perustuu vuonna 2001 annettuun samannimiseen ohjeeseen.

– Vastaavantyyppinen kohta on ollut oikeudellisen osaston ohjeessa jo 15 vuotta, eikä se ole kahlinnut sotilaiden yhteiskunnallista keskustelua, Engström kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat