Puolustusvoimat: Mietimme, ryhdymmekö jatkotoimiin vai oliko tämä tässä

Puolustusvoimissa ei suunnitella välittömiä toimenpiteitä siihen, että Yle ei aio oikaista kaksoiskansalaisuutta koskevaa uutisointiaan. Näin sanoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja, kommodori Jan Engström.  

Engström sanoo, että Ylen alkuperäisessä uutisessa on lähinnä terminologisia virheitä, mikä voi johtua hänen mukaansa siitä, ettei ole ymmärretty, miten Puolustusvoimien organisaatio toimii.  

-Jos sanotaan, kuten ensimmäisessä uutisessa, että "Puolustusvoimat ohjeistaa", niin silloin kyseessä on virallinen pääesikunnan ohje. Se uutisessa ei ollut oikein.  

Engströmin mukaan ensimmäisessä uutisessa annettiin kuva, että kaksoiskansalaisuus olisi este työn saamiselle Puolustusvoimissa.  

-Ylen tieto perustuu yksittäistapaukseen, eikä kyseessä ole koko organisaation läpäisevä asia.  

Yle kertoi, että ei aio oikaista kaksoiskansalaisuutta koskevaa uutisointiaan, sillä sen mukaan oikaistavaa ei ole. Vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan uutiset perustuvat luotettaviin ja toisistaan riippumattomiin lähteisiin ja myöhempi uutisointi aiheesta vahvistaa lähteiden antamat tiedot.  

- Olemme luvanneet lähdesuojan, minkä vuoksi emme yksilöi lähteitä, Jääskeläinen sanoi.  

Kanta selviää alkuviikosta  

Puolustusvoimat vaati keskiviikkona Yleä oikaisemaan uutisointia, jonka mukaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia ei ole otettu viime aikoina töihin Puolustusvoimiin.

Oikaisupyynnössään Puolustusvoimat sanoi, että Yle on vahingoittanut sen mainetta ja sen mukaan uutisointi oli virheellistä ja harhaanjohtavaa.  

Engström sanoo, että Puolustusvoimat ilmoittaa kantansa mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin alkuviikosta.  

-Katsomme vastauksen läpi ja mietimme, ryhdymmekö jatkotoimenpiteisiin vai oliko tämä tässä.  

-Tämä on nyt vellonut, eikä meillä ole tarvetta jatkaa Ylen kanssa pitkään.

Lue myös:

    Uusimmat