Ylen uutispäätoimittaja ihmettelee väitteitä Venäjä-suhteiden vahingoista: Ministeri itsekin korosti lain kiireellisyyttä

Yle: Ministeri itsekin kiirehti lakia 2:13

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Venäläinen pitää hyvin erikoisena puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) väitettä siitä, että Ylen uutisointi kaksoiskansalaisten kohtelusta Puolustusvoimissa on aiheuttanut vahinkoa Suomen ja Venäjän suhteille.

– Ihmettelen, että millaista vahinkoa on Suomen idänsuhteille syntynyt, kun ministeri itsekin korosti eilen sitä, että tällaisen lainsäädännön (kaksoiskansalaisten asemasta) saaminen nopeasti olisi hyvin tärkeä asia, sanoo Venäläinen MTV Uutisille.

Puolustusministeri: Ylen"uutisankka"vahingoittanut Suomen ja Venäjän suhteita 3:04

Venäläinen myös toteaa, että asiasta on keskusteltu julkisesti jo pidemmän aikaa.

Yle kertoi eilen, ettei Puolustusvoimat ole ottanut töihin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia. Lisäksi Ylen mukaan varusmiespalvelukseen tulevien Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten koulutusta rajoitetaan.  

Venäläinen: Vaarallista olisi jättää keskustelematta

Puolustusministeri Niinistön mukaan Ylen uutista on käytetty Venäjällä samaan tapaan kuin lapsikaappausuutisia.

Ylen uutispäätoimittaja Venäläinen sanoo, että ei ole ehtinyt seurata Venäjän median uutisointia asiasta. Hän arvioi kuitenkin, että Venäjällä osataan tehdä tämän kaltaisia mediaoperaatioita ilman, että Suomessa edes puhutaan jotain.

Hän pitää vaarallisena, että asioista ei voisi suomessa julkisesti keskustella sen vuoksi, että pelätään Venäjän reaktiota.

Niinistö on vaatinut uutisen korjaamista ja oikaisun saamista kansainväliseen levitykseen.

Uutista ei tarvitse oikaista

Venäläinen vastaa, että uutista ei lähdetä oikaisemaan, sillä se pitää paikkaansa. Hän myös toteaa, että Yle pitää kiinni lähdesuojasta ja haluaa suojata lähteitään. 

Puolustusministeri Jussi Niinistö on arvellut, että uutisen syntymisen takana saattaisi olla Yleen kohdistunut informaatio-operaatio. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Venäläinen pitää Niinistön lausuntoa hyvin mielenkiintoisena.

– Meidän yksi päälähteistä on Puolustusvoimien sisältä, eli jos tällaisia väitteitä esittää, niin on varmasti syytä kääntää katse jonnekin muualle, sanoo Venäläinen MTV Uutisille.

Lue myös:

    Uusimmat