Puolustusvoimain komentaja jääkäreistä: Rohkeita miehiä

Näin puolustusvoimain komentaja kehui jääkäreitä 1:56

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg osallistuu tänään jääkärikoulutuksen satavuotisjuhlallisuuksiin Saksan Hohenlockstedtissa.

- Rohkeita miehiä, kun katsomme sitä tilannetta, mikä Suomessa silloin oli. Pieni joukko vapaaehtoisia lähti kukemaan erittäin vaikeita reittejä Suomesta Ruotsin kautta Saksaan. Kyllä se on vaatinut henkilökohtaista sitoutumista ja henkilökohtaista panosta todella paljon, Lindberg kommentoi omia ajatuksiaan jääkäreistä.

Lindberg pitää jääkäreiden roolia puolustusvoimien kehittämisessä merkittävä.

- En usko, että kenelläkään oli aivan kristallinkirkas ajatus siitä, mihin lähdetään ja mihin se johtaa. Myöhemmin monet olivat sitten vuosikymmeniä puolustusvoimien palveluksessa.

Sata vuotta sitten sotilaskoulutusta jouduttiin hakemaan ulkomailta.

Nykyisin puolustusvoimien komentaja pitää Suomen osaamista kaikilla puolustushaaroilla hyvänä. Kaikkeen kansainväliseen yhteistyöhön Lindberg suhtautuu avoimesti.

- Olen aina ollut itse sitä mieltä, että kansainvälinen yhteistyö on meille hyväksi kotimaan torjuntakyvyn kannalta. Meidän kannattaa käydä ulkomaisissa harjoituksissa, meidän kannattaa vertailla omia toimintatapoja muiden maiden toimintatapoihin, meidän kannattaa hakea ja etsiä parhaita käytäntöjä. Meidän tulee kotiuttaa niitä kotimaan toimintaan ja käyttää niitä meidän oman maamme puolustuksen parhaaksi, Lindberg linjasi omaa kantaansa yhteistyöhön.

Lindberg laskee myöhemmin tänään Suomen puolustusvoimien puolesta seppeleen jääkäreiden muistomerkille Hohenlockstedtissa. Pääjuhlassa illalla puheen pitää puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.).

Lue myös:

    Uusimmat