Maavoimien komenteja: Nykyiset varuskunnat riittävät

Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivonen pitää nykyistä varuskuntien määrää riittävänä. 

Toivonen otti kantaa asiaan maavoimien tämän vuoden suurimmassa kertausharjoituksessa Niinisalossa.

– Näiden ikäluokkien koulutus, mikä on nyt käynnissä, kyetään hyvin toteuttamaan supistetusta, mutta toisaalta myös vahvemmasta varuskuntaverkosta. Kyllä tämä määrä on maavoimien kannalta riittävä. 

– Puitteet ja resurssit ovat tänä vuonna kohdallaan, Toivonen jatkaa. 

Puolustusministeri Jussi Niinistö totesi tällä viikolla, että puolustusvoimauudistuksen yhteydessä toteutettuja varuskuntien lakkautuspäätöksiä tulisi mahdollisesti arvioida uudelleen Suomenkin lähialueille kiristyneen sotilaallisen ilmapiirin vuoksi. 

Toivosen mukaan maavoimien ensisijainen tehtävä on sodanajan joukkojen kouluttamisessa ja tuottamisessa. 

– Maakuntanäkökulma on tärkeä, mutta se ei ole se merkittävin kriteeri, kun joukkoja koulutetaan. 

“Kaikki on hereillä”

Maavoimien merkitystä komentaja Toivonen pitää edelleen hyvin tärkeänä koko Suomen puolustusjärjestelmälle.

Toivosen mukaan maavoimille pitää kuitenkin taata riittävä harjoittelu. Esimerkiksi kertausharjoituksista onkin hänen mukaansa hyvä kertoa myös ulospäin ja sen maavoimat haluaa myös tehdä. 

Lisääntynyt sotilaallinen aktiivisuus on pantu merkille myös maavoimissa. Kysymykseen siitä, onko lähialueen ilmapiirin muutos vaikuttanut jollain tapaa maavoimien toimintaan, komentaja vastaa näin:

– Maavoimat yrittää aina tehdä parhaansa ja tietysti erityisesti nyt tällaisessa tilanteessa. Kaikki on varmasti heräillä, ja kaikki tehdään, että kyetään pitämään puolustuskyky uskottavana. 

Lue myös:

    Uusimmat