Puolustusministeri Niinistöä kuullaan sotaharjoitussuunnitelmista – Yhdysvaltojakin pyydetty mukaan

Eduskunnan puolustusvaliokunta ja ulkoasiainvaliokunta kuulevat tänään puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) liittyen viime viikkoina

julkisuudessa olleisiin kaavailuihin suuresta sotaharjoituksesta.
Valiokunnat haluvat kuulla suoraan ministeriltä tämän ajatuksia esiin nousseesta harjoituksesta.

Niinistö on aiemmin sanonut, että harjoitus voitaisiin pitää aikaisintaan vuonna 2020.

Harjoituksesta ja sen suunnittelun askelmerkeistä on ollut paljon porua julkisuudessa.

Niinistö on toistanut ehdotuksensa Suomessa pidettävästä kansainvälisestä harjoituksesta useaan otteeseen syksyn aikana viitaten Ruotsin syyskuussa järjestämän Aurora-harjoitukseen. Pari viikkoa sitten Yhdysvaltojen puolustusministerin vierailun yhteydessä hän kertoi tunnustelleensa Yhdysvaltojen kiinnostusta osallistua harjoitukseen.

Oppositiosta on moitittu puolustusministerin sooloilleen asiassa.

Lue myös:

    Uusimmat