Puolustusministeri Jussi Niinistö (PS) sanoo Suomen ja Yhdysvaltain luovan parhaillaan toimenpidesuunnitelmaa puolustusyhteistyön syventämisestä.
Niinistö kertoo keskustelleensa molempia maita hyödyttävien teemojen löytämisestä Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin kanssa viime viikolla.
– Yhdysvaltojen kanssa solmittiin viime lokakuussa puolustuksen aiesopimus, ja siinä vähän paalutettiin näitä yhteistoiminta-alueita. Nyt on tarkoitus saada ikään kuin lihaa luiden ympärille, koska on tärkeää että tällaiset sopimukset eivät jää vain teorian tasolle, Niinistö sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Niinistö ei usko, että Suomen sijainnilla Venäjän naapurina olisi vaikutusta Yhdysvaltojen kiinnostukseen yhteistyön kehittämisessä. Sen sijaan Suomen osaamisella Niinistö sanoo olevan vaikutusta. Puolustusministerin mukaan Yhdysvallat on kiinnostunut erityisesti Suomeen perusteilla olevasta hybriosaamiskeskuksesta sekä arktisesta yhteistyöstä.
– Arktista koulutusta olemme jo antaneet lapissa Yhdysvaltalaisille sotilaille, mutta myös merenkulun alalla Yhdysvaltojen laivasto on ollut kiinnostunut tästä arktisesta osaamisesta mitä Suomella on.
– Meillä on oma itsenäinen, puolustusliittoon kuulumaton puolustusjärjestelmä ja siihen on monenlaista mielenkiintoa myös Yhdysvalloilla, joka nojaa puhtaasti ammattimaiseen armeijaan, Niinistö jatkaa.
Hyötyjä molemmin puolin
Niinistö sanoo yhteistyön olevan molempia osapuolia hyödyttävää toimintaa. Suomen kannalta tärkeintä on oman suorituskyvyn kehittäminen.
