Suomalaisten veronmaksajien ei pidä joutua maksamaan Uniperin vaikeuksista. Tätä mieltä olivat puolueiden puheenjohtajat Suomi Areenan puheenjohtajatentissä Porissa tiistai-iltana.
– Saksan pitää kantaa vastuu siitä, että he ovat tehneet vääränlaisia energiapoliittisia ratkaisuja, sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Purra kuitenkin lisäsi, ettei Suomikaan tilanteeseen syytön ole.
– Täällä on myyty esimerkiksi sähköverkot vuonna 2013, joista saaduilla rahoilla on satsattu nimenomaan Uniperiin.
Myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo huomautti, että Uniper-sotkun taustalla on Saksan täydellisen epäonnistunut energiapolitiikka. Hänen mielestään Suomen hallituksen on annettava kaikki tuki Fortumin johdolle neuvotteluissa, joita Saksan hallituksen kanssa käydään.
– Tämä on poliittinen ratkaisu Saksassa ja silloin meidän täytyy antaa siihen poliittinen tuki, Orpo sanoi.
Kahdeksan miljardia riittää
Fortumin tytäryhtiö saksalainen Uniper on pahoissa vaikeuksissa, koska kaasun tuonti Venäjältä on keskeytynyt ja kaasun hinta on noussut. Fortum on maksanut Uniperin osakkeista noin seitsemän miljardia euroa ja lisäksi pääomittanut Uniperia tänä vuonna noin kahdeksalla miljardilla eurolla.