Puoliksi yhdysvaltalainen Tobias, 23, päätyi Love Island Suomeen parhaan ystävänsä toimesta – tätä äitinsä neuvoa hurmuri aikoo rakkauden saarella noudattaa

Love Island -sinkku Tobias haluaa löytää rinnalleen naisen, joka suhtautuu elämään intohimolla ja positiivisesti.

23-vuotias Tobias on alunperin kotoisin Rovaniemeltä, mutta eteni hiljalleen synnyinseuduiltaan Pohjanmaan kautta Helsinkiin, jossa hän on asunut nyt muutaman vuoden ajan. Ravintola-alalla työskentelevä Tobias kertoo MTV Uutisille, ettei hän lopulta itse vaikuttanut kovinkaan paljon siihen, että päätyi mukaan etsimään rakkautta Love Island Suomi -ohjelman kautta. 

– Paras kaverini pisti musta ilmoituksen, että nyt lähdetään tuommoista tekemään. Kyllä se sitten kiinnosti, että oli ihan kiva juttu!

Entuudestaan Love Island ei juuri ollut Tobiakselle tuttu ohjelma, ja mies kertookin, ettei ylipäätään katso hirveästi telkkaria. Hän kertoo olevansa kuitenkin innokas ja valmis kokeilemaan, mitä tuleman pitää rakkauden saarella. 

Tobiaksella on elämänsä aikana ollut kolme vakavampaa suhdetta. Hän uskoo vahvasti, että unelmien kumppani olisi luonteeltaan kuin peilikuva hänestä itsestään. 

– Tosi optimistinen, enemmän ratkaisee ongelmia eikä jää märehtimään niitä. Jos tulee jotain ongelmia tai vastoinkäymisiä, niin mietitään asia läpi ja korjataan tilanne, eikä niinkään, että valitetaan asiasta. Itsekin olen tosi nopeatempoinen, Tobias kuvailee. 

– Lisäksi olisi hyvä olla positiivinen näkemys kaikkeen, eli jos negatiivisia asioita tulee vastaan, niin osaa nähdä ne kehityskohtina. Siten pääsee tosi pitkälle. 

Villan naiset Tobias aikoo hurmata suorapuheisuudellaan sekä keskustelutaidoillaan. Hän myöntää myös olevansa taktikoija, joka miettii usein päässään suunnitelmia ja sitä, miten eri tilanteissa tulisi toimia. 

– Äidin kanssa just puhuttiin, että suppusuuta kukaan ei halua, pitää pystyä puhumaan ja kysymään paljon kysymyksiä. Sillä tavalla toivon, että saa ainakin yhteyden otettua. Kyllä mä olen tosi maanläheinen noissa asioissa, että jos jotain ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta. Enhän mä voi kenellekään päähän takoa, että minä olen kiinnostava tyyppi sulle. 

Arjessaan Tobias pyrkii jatkuvasti menemään eteenpäin ja kehittämään itseään. Esimerkiksi töissä Tobias ei pitkään viihdy samassa paikassa ja roolissa, vaan tietyn ajan kuluttua on päästävä oppimaan uusia asioita ja kehittymään. Tasapainona töilleen Tobias nauttii muun muassa treenaamisesta sekä yhteisistä illanvietoista kavereiden kanssa. 

Tobiaksella ässänä hihassa on myös kaksoiskansalaisuus, sillä hänen isänsä on kotoisin Yhdysvalloista. Mies kertoo, että pyrkii vierailemaan Pohjois-Amerikassa sukulaistensa luona vähintään parin vuoden välein. Sukulaisia asuu Arizonassa, mutta suvun juuret ulottuvat vieläkin pidemmälle etelään. 

– Ne menevät Meksikoon, niin siellä käydään myös poikkeamassa aina samalla reissulla. 

Tobias itse arvelee, että yksi hänen erikoispiirteistään on peräisin nimenomaan jenkkisuvusta: hän kuvailee olevansa ihminen, joka sopeutuu ja samaistuu erittäin nopeasti muiden ihmisten tapoihin olla ja puhua. Rakkauden saarellakin Tobias arvelee mukautuvansa vaivattomasti porukkaan kuin porukkaan. 

– Sopeudun tosi hyvin ihmisten seuraan, siihen mihin tyyliin he puhuvat ja käyttäytyvät. Samaistun niihin tosi nopeasti. 


Love Island Suomen kolmas tuotantokausi alkaa maanantaina 23.8. klo 21 alkaen AVAlla ja klo 20 mtv-palvelussa.

Love Island Suomen edelliset tuotantokaudet sekä Love Island UK:n näet mtv-palvelussa!

Love Island Suomea esitetään kuutena päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin. Jaksot kuvataan vain vuorokautta aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat