Puolet tyypin 2 diabeetikoista ei tiedä sairastavansa – tutustu oireisiin
Ihminen ei välttämättä kiinnitä huomiota vuosien kuluessa hiljalleen nousevaan verensokeriin. Siksi noin neljännesmiljoona suomalaista ei tiedä sairastavansa tyypin 2 diabetesta.
Korkeaan verensokeriin liittyy tyypillisesti epämääräinen väsymys.
– Ihminen ei ole kaikin tavoin niin virkeä, professori Matti Uusitupa sanoo.
Vetämättömyyttä voi ilmetä erityisesti aterioiden jälkeen. Korkeasta verensokerista voi kieliä myös janoisuus, suun kuivuminen, pissahätä, masentuneisuus, ärtyneisyys, jalkasäryt, näön heikkeneminen ja tulehdusherkkyys.
– Verensokerin kohoaminen kehittyy yleensä hitaasti ja on sen takia vaikea tunnistaa. Siksi karkeasti puolet Suomen noin puolesta miljoonasta tyypin 2 diabeetikosta ei tiedä sairastavansa tautia. Heidän verensokerinsa voi olla jopa kolmin- tai nelinkertainen normaaliin nähden, mutta kun se nousee hitaasti, niin ihminen tavallaan sopeutuu siihen.
Uusitupa sanoo, että tyypin 2 diabetesta pitäisi aktiivisesti seuloa ja hoitaa varhaisvaiheessa, jottei tauti pääsisi pahenemaan.
– Jos suvussa on diabetesta, niin oma tilanne kannattaa aika ajoin tarkistaa. Ja jos alkaa olla oireita, niin ilman muuta pitää mennä lääkäriin. Sokeriarvojen mittauttaminen on nykyään niin halpaa, että jos sitä pyytää, niin kyllä mitataan.
– Tyypin 2 diabetesta voidaan ehkäistä myös elämäntapamuutoksilla: pysyvällä painon pudotuksella, liikkumalla ja terveellisesti syömällä, Uusitupa muistuttaa.
Kuva: Colourbox.com
Diabeetikkojen määrä kasvaa vauhdilla
Studio55.fi-lähetyksessä puhuttiin diabeteksesta ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikan kanssa huhtikuussa 2014. Katso video alta.
Uusimmat
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
15:01
Lääkäri varoittaa: Etenkin nuorten naisten kiinnitettävä huomiota auringolta suojautumiseen – naiskromosomi taustalla suurempaan melanoomariskiin?
-
14:45
MM-jääkiekolla uskomaton suosio – näin valtava osuus suomalaisista seurasi kotiturnausta
-
14:16
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää