Puhdista kasvosi oikein – ole huolellinen ja perusteellinen

Ei ole yhtä oikeaa kasvojenpuhdistustapaa, tärkeää on vain se, että kasvot tulevat varmasti puhtaaksi.

Kun illalla puhdistaa kasvoilta lian ja meikit, on tärkeää muistaa tehdä se huolellisesti. Silmämeikille oma aineensa, muille osille kasvoja puhdistusmaito, -vaahto tai -geeli. Tuotteen valinnassa tulee muistaa, että puhdistuksen jälkeen ihon tulee tuntua puhtaalta, ei kuivalta tai kiristävältä.

Yhtä oikeaa tapaa puhdistaa kasvot ei ole, toiset hierovat puhdistusmaidon kasvoihin ja pyyhkivät sen pois, toiset laittavat puhdistusmaidon pumpulille ja pyyhkivät tällä kasvonsa.

– Kumpikin tapa on yhtä hyvä, pääasia, että puhdistaa ihonsa huolella. Se tavoista on oikea, mikä itsestä tuntuu mukavalta, toteaa viestintäpäällikkö Anne Sario Berneriltä.

Sario kertoo, että kaikissa puhdistustuotteissa on aineosia, jotka liuottavat iholta rasvaliukoisia ja/tai vesiliukoisia epäpuhtauksia. Kun tuotetta hierotaan iholle, nämä aineosat liuottavat ja sitovat itseensä näitä epäpuhtauksia. Kun tuote poistetaan iholta lähtevät siihen sitoutuneet epäpuhtaudet sen mukana.

– Jos käyttää runsaasti meikkiä, kannattaa puhdistustuotetta levittää iholle pari kertaa, jotta iho varmasti puhdistuu kunnolla. Hyvä tapa tarkistaa, että iho on varmasti puhdas on ihon pyyhkiminen kasvoveteen kostutetulla vanulapulla. Jos siihen tarttuu meikkiä tai likaa viimeisen puhdistusemulsion käytön jälkeen, puhdistetaan kasvot uudestaan niin monta kertaa, että vanulappu on puhdas. 

Kaksoispuhdistus on myös hyvä keino puhdistaa kasvot huolellisesti. Kun olet käyttänyt meikinpoistosaineita, pese vielä kasvot vaahtoavalla huuhdeltavalla puhdistusaineella.

Sen lisäksi, että kasvovesi viimeistelee puhdistuksen, se myös valmistaa ihoa vastaanottamaan voiteet. 

– Tätä valmistamista voisi ehkä parhaiten kuvata seuraavalla käytännön esimerkillä: jos kukkapurkin multa on päässyt kuivumaan ja sinne kaataa vettä kestää aikansa ennen kuin vesi imeytyy kuivaan multaan. Mullan pinnan kostuttua vesi imeytyy. Kasvovedellä on sama tehtävä, se kostuttaa ihon pinnan ja auttaa sen jälkeen levitettävien voiteiden imeytymistä ihoon. Kannattaa siis käyttää kasvovettä, mikäli haluaa hoitotuotteistan parhaan mahdollisen tehon.

Lue myös:

    Uusimmat