Kaksi kolmesta saksalaisesta pelkää islamin vaikutuksen kasvua. Osa heistä on lähtenyt kaduille osoittamaan mieltään. Valtaa pitävien neuvottomuus vahvistaa liikettä.
Liittokansleri Angela Merkel on kaikkea muuta kuin suurten sanojen johtaja. Uudenvuoden puheessaan hän teki poikkeuksen. Merkel tuomitsi tiukkaan sävyyn islamin vastaiset mielenosoitukset.
Merkel vetosi saksalaisiin, jotta nämä eivät liittyisi ”ennakkoluuloja, kylmyyttä ja suoranaista vihaa” kylvävien mielenosoittajien joukkoon.
Liittokansleri ei maininnut nimeltä Pegidaa, eli ryhmää, joka on järjestänyt erityisesti Dresdenissä viikko viikolta kasvavia mielenosoituksia. Vapaa käännös Pegidasta on ”patrioottiset eurooppalaiset kristillisen Euroopan islamisoitumista vastaan”.
Merkel keräsi terävillä sanoillaan paljon kiitoksia, mutta edesauttoiko hän itse ongelman, Saksassa selvästi kasvavan islam-vastaisuuden ratkaisemista? Valitettavasti ei.
Jyrkkä tuomio, mieltään osoittavien rajaaminen ääriryhmäksi, pesäeron tekeminen kadulla ”öykkäröivien” ja ”kunnollisten” saksalaisten välille on kaikki lopulta vain vaikean asian lakaisemista maton alle. Avoimeksi itseään kehuva yhteiskunta välttää avointa keskustelua. Päättäjät torjuvat kasvavan kansanjoukon, jonka protestin ydin on, että heidän pelkonsa ja epäilynsä torjutaan.
Saksassa pienikin ulkomaalaisvastainen tendenssi on historiallisista syistä helppo tyrmätä. Islamia vastustavien mielenosoittajien ryöpyttäminen on erityisen helppoa, koska joukossa on mukana myös uusnatseja ja oikeistoradikaaleja, joiden periaatteet ja päämäärät ovat suorastaan rikollisia.
Mutta islamin vaikutuksen kasvua pelkäävissä on myös tavallisia kansalaisia. Mielipidemittausten mukaan jopa kaksi kolmesta saksalaisesta kuuluu tähän ryhmään, vaikka vain pieni osa heistä on nyt lähtenyt kaduille. Joka kolmas pitää islamisoitumista niin vakavana ongelmana, että sen vastaiset mielenilmaukset ovat oikeutettuja.
Dresdenin vanhasta keskustasta liikkeelle lähtenyt protesti on siis niin iso, ettei se enää mahdu maton alle muiden vaikeasti ratkaistavien ongelmien joukkoon eikä sitä voi leimata pelkäksi höyrähtäneiden uusnatsien ja rasistien puuhasteluksi.
Iso protesti ei silti vielä tarkoita, että saksalaisilla olisi oikeasti syytä pelätä islamin vaikutuksen kasvua. Saksassa on noin 80 miljoonaa asukasta. Heistä vain noin viisi prosenttia on muslimeja ja edelleen tästä joukosta vain häviävä vähemmistö on islamilaista lakia vaativia radikaaleja. Vaikka muslimien määrä kasvaa, kun pakolaisia tulee islamilaisista kriisipesäkkeistä, puheet Saksan islamisoitumisesta tai islamisoitumisen uhasta ovat puhdasta puppua.
Siitäkään huolimatta tuoreita mielenilmaisuksia eri puolilla Saksaa ei voi ohittaa olan kohautuksella. Päättäjien ei pidä väheksyä niitä saksalaisia, joiden mielestä julkisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa islamilaisia arvoja ja traditioita ymmärretään enemmän ja paremmin kuin kristillisiä länsieurooppalaisia näkemyksiä.
Jo pelkät aloitteet jouluisten ”kristuslapsen markkinoiden” muuttamisesta ”talvimarkkinoiksi” ovat monille kristityille saksalaisille pöyristyttäviä. Juuri tämä joukko kokee, että heidän ääntään ei kuulla. Syyttävät sormet osoittavat sekä poliitikkoja että tiedotusvälineitä.
On hyvä muistaa, että Saksan islamia vastustavat mielenosoitukset ovat osa krooniseksi muuttuvaa eurooppalaista tautia. Yhä isompi osa tavallisista eurooppalaisista torjuu sekä Euroopan unionin että ulkomaalaiset, joita tulee Eurooppaan koko ajan enemmän nimenomaan islamilaisista maista.
Ennemmin tai myöhemmin kapenevaa EU-myönteistä ja suvaitsevaista valtavirtaa edustavien poliitikkojen pitää herätä ja kysyä, mikä on mennyt pieleen. Eikä pelkkä kysyminen riitä. Jotain on myös tehtävä.
Valitettavasti kaikki viittaa siihen, että herääminen tapahtuu liian myöhään.