Professorin neuvo vanhemmille: Kysy lapselta, mitä jännää koulussa tapahtui

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka on huolissaan suomalaisesta koulusta. Hänen mielestään Suomessa tuijotetaan ehkä liikaa Pisa-tuloksia, jotka ovat olleet suomalaisoppilaiden osalta viime vuosina laskussa.

– Meillä puhutaan paljon Pisa-tuloksista, ja niiden niin sanotusta romahtamisesta. En näkisi sitä niin hirveänä romahtamisena verrattuna siihen, kuinka paljon kouluviihtyvyys on laskenut meillä suhteessa muihin maihin, MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Lonka sanoi. 

Suomalainen opetus on kirvoittanut runsaasti keskustelua koulujen alettua kuluvalla ja edellisellä viikolla.

Eilen Huomenta Suomen vieraana ollut opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru ilmaisi huolensa suomalaisesta peruskoulusta. 

– Meidän täytyy myöntää, että lasten ja nuorten osaamistaso on merkittävässä laskussa. Kukaan ei ole varmaan jäänyt kylmäksi Pisa-tutkimustuloksista. Ne osoittavat, että jotain on pakko tehdä. Ei voida sulkea silmiä ja ajatella, että peruskoulu menestyy, koska se on aina menestynyt. Juna alkaa mennä ohi, jos emme pysty tekemään uudistuksia peruskouluun.

Kiinnostuksen sytyttämistä

Lonka sanoo, että jako hyviin ja huonoihin tai ahkeriin ja lahjakkaisiin oppilaisiin on kapea ja rajoittunut. Hän sanoo, että aikuiset voivat innostaa lasta koulunkäyntiin yksinkertaisilla keinoilla. 

– Vanhemmat aina kysyvät lapsilta, että oletko tehnyt läksyt. Miksi he eivät kysy, että mitä jännää siellä koulussa oli tänään ja mitä uutta olet oppinut?

Professori sanoo, että opettamisessa on kyse kiinnostuksen sytyttämisestä. Siinä erilaiset ryhmätyöt ja opettajan pedagogiset taidot ovat avainasemassa. Opettaja voi herättää koululaisten kiinnostuksen esimerkiksi opetettavaan aiheeseen liittyvien tarinoiden avulla. 

– Eivät he [koululaiset] halua mitään viihdettä, vaan että asioita käsitellään mukaansatempaavalla tavalla. Ei opettajan tarvitse olla showmies tai shownainen, vaan antaa enemmän tilaa lapsen ja nuoren ajattelulle.  



Lue myös:

    Uusimmat