Professori moittii puhtaushysteriaa – tutin sterilointi karhunpalvelus vauvalle

Pakkomielteinen suhtautuminen puhtauteen on aiheuttanut länsimaissa sen, ettei elimistöömme pääse enää elintärkeitä bakteereja, jotka ovat korvaamattomia toimivan immuunisysteemin kannalta.

Näin sanoo immunologiaa tutkinut professori Graham Rook arvostetusta University College London - yliopistosta.

Muun muassa antibakteerisia saippuoita vastustavan Rookin mukaan lattialle pudonneen ruoan voi hyvin noukkia ja pistellä poskeensa. Myös koiran pitäminen ja suutelukontaktit omien perheenjäsenten kanssa ovat tehokkaita keinoja taistelussa lisääntyviä allergioita vastaan.

Professori sanoo, että basillien aktiivinen vaihtaminen omien perheenjäsenten kanssa on yksinkertaisin tapa pitää kehon immuunisysteemi kunnossa. Tämä on syytä aloittaa jo varhaislapsuudessa. 

– Jos vanhempi ryntää joka kerta sterilisoimaan vauvan suusta pudonneen tutin, lisää hän merkittävästi lapsen riskiä sairastua allergiaan tai ihottumaan, toteaa Rook The Daily Mail -lehdessä.

Kun tutti putoaa vauvalta, kannattaa vanhemman imaista sitä ja laittaa tutti takaisin pienokaisen suuhun, sanoo Rook.

– Tällä tavoin vauvaa suojellaan allergioilta, koska hänen suuhunsa ja suolistoonsa alkaa kehittyä allergioilta suojaavaa bakteerikasvustoa.

Rook kehottaa myös hankkimaan koiran, koska se tuo kotiin erilaisia hyviä bakteereja, jotka leviävät perheenjäsenten kesken heidän halaillessa eläintä.

– On perheitä, joissa kukaan ei halaa toisiaan, mutta kaikki halailevat koiraa, muistuttaa Rook.

Puhtaushysteria vaikuttaa Rookin mukaan ennen kaikkea ihmisen immuunisysteemin toimintaan. 

– Kun immuunisysteemiä ei tarvita, sen pitäisi kytkeytyä kokonaan pois päältä. Nykyään näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan immuunisysteemi jää osittain toimintavalmiuteen. Tällöin se hyökkää turhia ja harmittomia kohteita, kuten siitepölyä vastaan.

Jatkuva altistuminen erilaisille bakteereille aiheuttaa immuunisysteemille sen, että se tarvittaessa kytkeytyy pois päältä kokonaan. Immuunisysteemi ikään kuin ”oppii elämään” tärkeiden bakteerien kuten suolistobakteerien kanssa.

Rookin mukaan tämä ei tarkoita sitä, että ihmisten tulisi unohtaa hygienia kokonaan. Flunssakautena käsiä kannattaa pestä ja suu peittää ennen aivastusta. 

– Liiallisuuksiin ei pidä kuitenkaan ryhtyä, vaan hygieniasta huolehtimisen on pysyttävä järjen rajoissa. Erilaisten basillien leviäminen perhepiirissä on vain hyvästä.  

Lue myös:

    Uusimmat