Professori hallituskriisistä: Sote-kompromissin syntyminen erittäin vaikeaa

Keskustan olisi hyvin vaikeaa tehdä kompromissia sote-alueiden määrästä, arvioi Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori Jan Sundberg.

Jos sote-alueiden määräksi sovittaisiin kaksitoista, ne eivät voisi noudattaa nykyisten maakuntien liittojen rajoja. Se saisi Sundbergin mukaan keskustan leirin kuohuksiin.

Kokoomuksessa puolestaan uskotaan hänen mukaansa vahvasti, että kehitys vaatii suuria keskittymiä, joten 18 sote-aluetta on puolueelle hyvin vaikea pala purtavaksi.

Silti Sundberg pitää yllättävänä sitä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi eilen olevansa valmis antamaan hallituksen kaatua.

Mikäli jouduttaisiin uusiin vaaleihin, Keskustalla ei olisi sen helpompaa todennäköisen uuden hallituskumppanin SDP:n kanssa, joka Kokoomuksen lailla haluaa keskittää hallintoa enemmän kuin Keskusta.

Sote-neuvottelut on jatkuneet yöllä valtioneuvoston linnassa Helsingissä. Neuvotteluista poistuneen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan neuvottelut ovat päättänyt tältä yöltä.

Vanhasen kanssa samoihin aikoihin poistui puoluesihteeri Timo Laaninen.

Lisäksi paikalla ovat olleet ainakin pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.), sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sekä perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.).

Sipilä on sanonut olevansa valmis hajottamaan hallituksen, jos sote-riitaan ei löydetä ratkaisua aamuun mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat