Pitkä sote-vääntö kuvina: Sipilä, Orpo ja Stubb lymyilivät verhoissa

Hallitus ajautui eilen kriisiin keskustan ja kokoomuksen sote-erimielisyyksien vuoksi. 

Näin hallituksen eroaminen tapahtuisi:

– Presidentti myöntää pyynnöstä eron hallitukselle tai ministerille. Nykytilanteessa koko hallitus eroaisi, jos yksi puolue ei enää jatkaisi hallituksessa. Viime vaalikaudella vasemmistoliitto ja vihreät lähtivät hallituksesta, mutta tämä ei johtanut koko hallituksen eroon, koska se pystyi yhä jatkamaan työtään riittävän parlamentaarisen tuen turvin.  

– Jos koko hallitus eroaa, alkavat uudet hallitustunnustelut eduskuntaryhmien välillä. Tässä tapauksessa hallitustunnustelija olisi todennäköisesti suurimman puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Vanha hallitus jatkaa toimitusministeristönä.  

– Jos hallitusneuvotteluissa syntyy sopu, eduskunta valitsee pääministerin, jonka presidentti nimittää. Presidentti nimittää hallituksen presidentin esittelyssä. Samalla vanhalle hallitukselle myönnetään ero.  

– Uudet eduskuntavaalit voi määrätä toimitettavaksi presidentti pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan.  

– Uudet vaalit pidetään aikaisintaan ensimmäisenä sunnuntaina 50 päivän kuluttua ja viimeistään ensimmäisenä sunnuntaina 75 päivän kuluttua siitä, kun presidentin määräys uusien vaalien toimittamisesta julkaistiin.   

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti illalla tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi olevansa valmis hajottamaan hallituksen, jos sote-riitaan ei löydetä ratkaisua. Keskustan ja kokoomuksen välisessä kiistassa on kyse muun muassa sote-alueiden määrästä.

Kokoomus ei hyväksy keskustan ehdotusta 18 alueesta, vaan pyysi eilen pari päivää lisää asian käsittelylle. Sipilä ei usko, että pari päivää auttaisi, koska hallitus on syventynyt soteen jo kuukausia. 

Soteasiaa puitiin myöhään yöhön. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen kertoi aamulla Huomenta Suomessa, että neuvottelut lopetettiin yhden ja kahden välillä yöllä. Hän totesi, ettei kenenkään äly ole aamuyön tunteina kirkkaimmillaan. 

Neuvottelut sote-sovun löytymiseksi jatkuvat jälleen tänään. Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan erilaisia kompromissiesityksiä esitettiin yön aikana.  

Lue myös:

    Uusimmat