Sipilältä tiukka aikaraja kokoomukselle: Pitää hallituksen kaatumista todennäköisenä

Pääministeri Juha Sipilä ei myöntänyt kokoomukselle lisäaikaa lauantaihin sote-ratkaisun löytämiseksi.

Keskusta ja kokoomus aikovat Sipilän mukaan neuvotella asiasta läpi yön. Jos yhteistä ratkaisua ei löydetä, hallitus saattaa hajota jo huomenna.

Sipilä pitää tätä jopa todennäköisenä.

– On hyvin todennäköistä, että kävelen presidentin luo huomenna, hän totesi hetki sitten pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Alexander Stubb ilmoitti aiemmin päivällä, että hallituksessa pysyminen tai siitä lähteminen täytyisi ratkaista lauantaisessa puoluevaltuuston kokouksessa. Sipilä ei kuitenkaan antanut kokoomukselle puolueen pyytämää lisäaikaa.

Sipilä totesi tiedotustilaisuudessa pitävänsä huolestuttavana sitä, ettei hallitus saanut päätöstä vielä aikaan. Sipilän alkuperäinen takaraja sote-sovulle oli tänään.

Jos hallitus hajoaa, alkavat uudet hallitusneuvottelut. Hallituspohja, jossa olisi keskustan lisäksi kristillisdemokraatit ja RKP, olisi hyvin heikko ja SDP on ilmoittanut, ettei suostu lähtemään hallitukseen ilman uusia vaaleja. Sipilä ei ottanut tiedotustilaisuudessa kantaa mahdolliseen uuteen hallituspohjaan.

Keskustan ja kokoomuksen erimielisyydet koskevat sote-alueiden määrää. Kokoomus on kertonut taipuvansa korkeintaan 12 sote-alueeseen, kun keskusta on pitänyt kiinni 18 alueen vaatimuksestaan.

Lue myös:

    Uusimmat