Prinssi Harryn biologisen isän on jo vuosia spekuloitu olevan joku muu kuin kuningas Charles – kuninkaallinen kommentoi tunteikkaasti väitteitä
Prinssi Harry kommentoi lontoolaisoikeudessa vuosituhannen alussa julkisesti brittimedioissa esitettyjen spekulatiivisten isyysväitteiden olleen hänelle erittäin haitallisia.
Prinssi Harry oli edellisviikolla Lontoossa todistamassa oikeudenkäynnissä, jossa brittiläisten iltapäivälehtien Mirror Group Newspapersia syytetään laittomien tiedonkeruutapojen käytöstä, kuten muun muassa puhelimien hakkeroinnista. Kanteen nostajina ovat toimineet useat brittikuuluisuudet, joista yksi on prinssi Harry.
Tiistaina 6. kesäkuuta Harrysta tuli ensimmäinen merkittävä Ison-Britannian kuninkaallinen yli vuosisataan, joka on todistanut paikan päällä tuomioistuimessa. Oikeudessa Harry kommentoi esimerkiksi vuosikausia spekulaation kohteena olleita huhuja, joiden mukaan kuningas Charlesei olisi hänen biologinen isänsä, kertoo Independent.
Vuoden 2002 joulukuussa The People (nyk. Sunday People) julkaisi artikkelin nimeltään Plot to rob the DNA of Harry, jossa esitettiin spekulatiivisia väitteitä, joiden mukaan prinssi Harryn biologinen isä olisi hänen edesmenneen äitinsä prinsessa Diananentinen ratsastuksenopettaja James Hewitt. Dianalla ja Hewittilla oli salasuhde kun Diana oli vielä naimisissa Charlesin kanssa.
Artikkelissa kerrottiin yrityksestä varastaa prinssi Harryn DNA-näyte hänen sukujuuriensa tarkistamiseksi. Harry oli artikkelin julkaisun aikaan 18-vuotias.
Oikeudessa Harry kuvaili julkisesti esitettyjen isyysväitteiden olleen "julmia". Hänen äitinsä Diana oli menehtynyt viisi vuotta aiemmin elokuussa 1997 auto-onnettomuudessa.
– Ne olivat satuttavia, ilkeitä ja julmia. Jäin aina epäilemään tarinoiden motiiveja, Harry kommentoi todistajanlausunnossaan.
– Halusivatko sanomalehdet herättää lukijoissa epäilyksiä, joiden myötä minut saatettaisiin syrjäyttää kuninkaallisesta perheestä?
Harry kertoi saaneensa tietää vasta vuonna 2014, että Diana ja Hewitt olivat tavanneet toisensa todellisuudessa vasta hänen syntymänsä jälkeen. Hänen mukaansa myös tämä olisi ollut yleistä tietoa MGN:n toimittajien keskuudessa. Hän kuvaili, että kuitenkin vuonna 2002 hänen ollessaan 18-vuotias asian julkisen spekulointi sanomalehdissä oli tuntunut hänestä erittäin vahingolliselta sekä todelta.
– Useat sanomalehdet uutisoivat huhusta, jonka mukaan biologinen isäni olisi James Hewitt, mies jonka kanssa äidilläni oli suhde syntymäni jälkeen.
Artikkelin tietojen kerrottiin perustuneen "korkeassa asemassa olevaan kuninkaalliseen lähteeseen", mutta Harry kertoi lausunnossaan, ettei usko näiden tietojen tulleen palatsin sisältä, vaan osoittaneen, että MGN oli käyttänyt laittomia keinoja kerätäkseen hänestä tietoja artikkelia varten. Hän kertoi myös olevansa huolissaan artikkelissa esitetyistä kommenteista, joissa esitettiin yksityiskohtia väitetystä juonesta ja siitä, kuinka hänen DNA:taan myytäisiin ulkomaille.
Prinssi Harry vaatii MGN:ltä oikeudenkäynnissä mittavia vahingonkorvauksia. Hänen väitteidensä mukaan vuosina 1996-2010 olisi julkaistu 140 artikkelia, jotka sisältäisivät laittomilla menetelmillä kerättyjä tietoja. Näistä artikkeleista 30 on valittu käsiteltäväksi oikeudenkäyntiin.
Joukkokanteessa on mukana yli 100 tunnettua henkilöä. Heidän joukkoonsa kuuluvat muun muassa televisiojuontaja Ian Wright, laulaja Cheryl Cole, sekä edesmenneen poptähti George Michaelin perikunta, kertoo The Guardian.
MGN on kiistänyt väitteet. Kustantaja väittää myös, että osa kantajista olisi nostanut kanteen liian myöhään.
Harry on nostanut myös kaksi muuta kannetta samanaikaisesta laittomasta tiedonkeruusta. Nämä kanteet kohdistuvat News Group Newspapers -konseriin sekä Mail-sanomalehtiin, jotka omistaa mediamoguli Rupert Murdoch.
Prinssi Harry asuu vaimonsa herttuatar Meghaninja parin kahden lapsen kanssa Yhdysvaltojen Kaliforniassa.
Uusimmat
-
07:45
Suora lähetys kello 9: Hallitus kertoo käännytyslakiesityksestä
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
07:39
Jesse Puljujärvi käynnisti härdellin – Tanskan maalivahti räkätti, kun Leijonat-pelaajaa kohdeltiin kovalla kädellä
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
Lataa lisää