Prinssi Harry saattoi saada tiedon kuningas Charlesin leikkauksesta uutisista
Spekulaatiot ovat lähteneet liikkeelle koskien sitä, saiko prinssi Harry jälleen tiedon perheenjäseniinsä liittyvistä uutisista tiedotusvälineistä.
Kuningas Charlesin, 75, ja prinsessa Catherinen, 42, terveysongelmat yllättivät monet kuluvalla viikolla, kun brittihovi tiedotti keskiviikkona 17. tammikuuta ensin Catherinen jo toteutuneesta leikkauksesta ja Charlesin tulevasta leikkauksesta.
Catherinelle tehtiin alkuviikosta onnistunut vatsan alueen leikkaus, jonka jälkeen hänen kerrottiin toipuvan sairaalassa 10-14 päivän ajan ja pidättäytyvän töistään vähintään pääsiäiseen saakka. Charlesille tehdään ensi viikolla leikkaus laajentuneen eturauhasen takia, jonka kerrotaa tosin olevan hyvälaatuinen ja toimenpiteen ennakoiva. Kuninkaan sairausloman tarkemmasta kestosta ei ole tiedotettu.
Sekä Catherinen että Charlesin on kerrottu voivan tällä hetkellä tilanteessa hyvin. Catherinen puoliso prinssi William on myös perunut tulevat työnsä ollakseen puolisonsa tukena ja pitääkseen huolta pariskunnan kolmesta lapsesta.
Kuninkaallinen, jonka kommentit tilanteesta kiinnostaisivat tällä hetkellä erityisen paljon monia, on Charlesin Yhdysvalloissa asuva, kuninkaallisesta perheestään etääntynyt kuopus prinssi Harry.
Useiden brittilehtien, kuten esimerkiksi Expressin mukaan saattaa olla, että Harry olisi lukenut isäänsä ja kälyään koskevista terveystiedoista uutisista, vaikka kertoman mukaan Harrya ja hänen puolisoaan herttuatar Meghania olisi tiedotettu asiasta Buckinghamin palatsin toimesta yksityisviestitse.
Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian välisen aikaeron takia kuitenkin uskotaan, että Harry olisi saanut tiedon ensimmäiseksi tiedotusvälineistä. Hovi tiedotti asiasta puolen neljän aikaan iltapäivällä, joka oli kalifornialaista aikaa puolen kahdeksan aikaan aamulla.
Harry ei ole kommentoinut julkisesti uutisia perheenjäsentensä terveydentiloista.
Perheestään etääntynyt prinssi kertoi vuosi sitten julkaistussa omaelämäkerrassaan Spare (suom. Varamies), että olisi lukenut kuningatar Elisabetin kuolemasta BBC:n uutisesta.
Tammikuussa julkaistun kuninkaallisasiantuntija Robert Hardmanin teoksen The Making of a King: King Charles III and the Modern Monarchy mukaan Charles olisi yrittänyt toistuvasti saada yhteyden poikaansa kertoakseen tälle uutisen itse, muttei saanut tätä kiinni, sillä Harry oli lentokoneessa matkalla Skotlantiin kuningatar Elisabetin kuollessa.
Prinssi Harryn välit kuninkaallisiin perheenjäseniinsä ovat tiettävästi hyvin hankalat.
Uusimmat
-
08:02
Ampumahiihtotähden ura ohi? "Vaikea kuvitella lajia ilman häntä"
-
08:02
Kolmiodraama-Salla lähentyy Samin ja Petrin kanssa saman illan aikana – draamaa tiedossa!
-
07:45
"Istumme aarrearkun päällä" – Lapin marjat ovat parempia selkeästä syystä
-
07:38
Lumisade alkaa – "Voi tulla Uudellamaallakin"
-
07:31
Jalkapallofani luuli tarttuneensa soihtuun – pian tapahtui jotain kammottavaa
-
07:13
Floridalle tyly kylvetys NHL:ssä – Aleksander Barkovin joukkuetoveri teki seurahistoriaa
-
07:00
Eliittiyliopistossa opiskelleella Alfiella oli salainen unelma – nyt hän elää sitä todeksi Vaasassa: "Voisi tehdä Lontoossa ihan toisenlaista uraa"
-
06:53
Erikoinen vamma päätti UFC-ottelun – "En usko nähneeni vastaavaa"
-
06:40
Yhdysvaltalaissotilas on pidätetty Venäjällä
-
06:30
Snookerin maailmanmestari on selvillä – voittajan pojalta upea ele
-
06:29
Kaksi suomalaisillekin tuttua tekijää nostavat Alzheimerin riskiä
-
06:09
Päivystyksiä ruuhkauttaville sähköpotkulaudoille uudet säännökset - yhteiskunnalle povataan miljoonien säästöjä
-
06:02
Kommentti: Leijonissa toistuu outo mysteeri – miksi tämä tähti ei saa mahdollisuutta?
-
05:52
Museomurrossa yli 20 vuotta sitten viety historiallinen konepistooli löytyi Lahdessa – ase ei palaa rikospaikalle
-
05:49
Nasa lykkäsi avaruusaluksen miehitettyä testilentoa vain pari tuntia ennen h-hetkeä
-
05:41
Xi Jinping vierailee Belgradissa – päivällä symbolinen merkitys
-
05:34
Hämmentävä venäläinen kilpikonnatankki havaittu Ukrainassa
-
05:32
Verottajalta kriittinen muistutus 1,5 miljoonalle suomalaiselle
-
05:28
USU: Suurin osa ryhmänjohtajista kiristäisi aserikosten rangaistuksia
-
05:24
Maahyökkäystä Rafahiin ei suvaita, sanoo YK:n pääsihteeri
-
Lataa lisää