Prinssi Charles on sairastunut toistamiseen koronavirukseen

Prinssin voinnista ei ole toistaiseksi tietoa.

Prinssi Charlesilla on ollut epäonnea koronapandemian kanssa, sillä hän on sairastunut toistamiseen koronaan. 

Charlesin, 73, oli määrä osallistua tilaisuuteen Lounais-Englannin Winchesterissä äitinsä kuningatar Elisabetin 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Prinssin kerrotaan olevan syvästi pettynyt osallistumisensa peruuntumisesta.

Asiasta tiedotti Twitterissä Charlesin virallinen taho Clarence House.

– Tänä aamuna Walesin prinssi on saanut positiivisen COVID-19-testin ja on nyt eristyksessä, tiedotteessa sanotaan.

Charlesin puolison herttuatar Camillan kerrotaan saaneen negatiivisen testituloksen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin Charles olisi viimeisimmän kerran ollut samassa tilassa kuningatar Elisabetin kanssa.

Viime joulukuussa tehosterokotuksen saanut Charles sairasti koronan ensimmäisen kerran keväällä 2020. Tuolloin hän sanoi olleensa onnekas kärsiessään vain lievistä oireista. Myös prinssi William sai COVID-19-tartunnan pian isänsä jälkeen vuonna 2020.


Lue myös:

    Uusimmat