Mainos

Prinsessa -elokuvan oikeudet myytiin Amerikkaan

Yhdysvaltalainen W2 Media on ostanut oikeudet kuvata Prinsessa -elokuvasta englanninkielinen versio.

– Elokuvan pääosaan tullaan etsimään "A-luokan näyttelijää", alkuperäisen Prinsessa -elokuvan ohjaaja Arto Halonen kertoo.

Elokuvan oikeuksien myynti ei tullut Haloselle yllätyksenä, koska kiinnostusta on ollut monelta suunnalta.

– Lähellä oli myös, että olisimme saaneet alkuperäisen Prinsessa -elokuvamme Pohjois-Amerikkaan levitykseen, Halonen selvittää neuvotteluiden mutkia.

– Onhan tämä hienoa. Seuraamme mielenkiinnolla tätä seikkailua, ohjaaja kuvailee tuntemuksiaan.

Prinsessa oli menestys. Se keräsi elokuvateattereihin yli 290 000 katsojaa. Elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Elokuvassa harhoista kärsivä kabareetanssija Anna Lappalainen päätyy mielisairaalahoitoon, jossa hän kertoo olevansa oikea prinsessa Buckinghamin palatsista.

Prinsessan ovat käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Arto Halonen ja Paavo Westerberg.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.