Prinsessan mukaan nuoremmat kuninkaallisen perheen jäsenet ovat joustaneet vanhasta säännöstä.
Prinsessa Anne paljasti tv-ohjelmassa syyn sille, miksei halua muun kuninkaallisen perheen tavoin kätellä kadulla tapaamiaan ihmisiä.
Vuonna 2018 julkaistussa dokumentissa Queen of the World prinsessa avasi kuninkaallisen perheen sääntöjä ja sitä, kuinka ne ovat muuttuneet vuosien saatossa.
– Emme koskaan kättele. Kaikkia ei voi kätellä, joten en edes yritä. Pidän siitä kiinni, mutta muut eivät, prinsessa sanoi tuolloin.
Lue myös: Kuninkaalliset sisarukset yhteiskuvassa ensimmäistä kertaa sitten kuningatar Elisabetin hautajaisten – yksi loisti yhä poissaolollaan
Samalla prinsessa korosti, ettei tuomitse muiden kuninkaallisen perheen jäsenten tapoja.
– Ei ole minun asiani sanoa, että se on väärin. Mielestäni alkuperäinen käsitys oli kuitenkin se, että on ilmeisen absurdia alkaa kättelemään. Minusta tuntuu, että siitä on tullut kättelyharjoitus eikä kävelylenkki, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Joten se on muuttunut, prinsessa sanoi ja viittasi kuninkaallisen perheen nuorempiin jäseniin.


