Presidentti Niinistö: Tunnen kiitollisuutta Koivistoa kohtaan

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan tänään kuollut presidentti Mauno Koivisto jätti perinnön, josta hänen ja muiden presidenttien on ollut hyvä jatkaa.

Sauli Niinistö sanoo lausunnossaan, että Koivisto jätti pysyvät jäljet ja opit Suomen valtiolliseen järjestelmään ja ulkopoliittiseen linjaan.

Niinistö pitää Koiviston nousua valtakunnan politiikan huipulle vertaansa hakevana suomalaisena menestystarinana.

Niinistö toteaa, että Mauno Koiviston mukana Suomen poliittisesta elämästä poistui lopullisesti se sukupolvi, joka osallistui sotiin ja niiden jälkeiseen jälleenrakennukseen ja oli avainpaikoilla ohjaamassa Suomen nykyisen menestyksen ja hyvinvoinnin tielle.

– Koiviston nousu vaatimattomiin kotioloihin syntyneestä nuorukaisesta yliopisto-opettajaksi, pankinjohtajaksi ja lopulta valtakunnan politiikan huipulle on vertaansa hakeva suomalainen menestystarina, Sauli Niinistö toteaa.

Niinistön mukaan Koivisto jätti pitkäaikaisena tasavallan presidenttinä pysyvät jälkensä ja oppinsa Suomen valtiolliseen järjestelmään ja ulkopoliittiseen linjaan.

– Koivisto oli vannoutunut demokraatti ja parlamentaarisen politiikan kannattaja. Hän oli myös tietorikas ja arvostettu kansainvälinen keskustelukumppani.

Niinistö kertoo tuntevansa suurta kiitollisuutta Koivistolle pitkästä ja vaikuttavasta elämäntyöstä Suomen hyväksi.

– Mauno Koivisto jätti presidenttinä perinnön, josta minun ja edeltäjieni on ollut hyvä jatkaa. Tunnemme suurta kiitollisuutta Mauno Koivistolle pitkästä ja vaikuttavasta elämäntyöstä Suomen hyväksi.

 

Lue myös:

    Uusimmat