Povipommista ensimmäiseksi naiseksi – Melania Trumpin, 46, uskomaton tarina

Melania Trumpin matka Yhdysvaltain ensimmäiseksi naiseksi on ollut pitkä ja vaiherikas. 

Republikaanien Donald Trump, 70, on voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit ja hänestä tulee maan 45. presidentti. 

Ensi vuoden alussa Trumpin kanssa Valkoiseen taloon muuttaa tämän puoliso Melania Trump. Melania on Trumpin kolmas vaimo ja parilla on 10-vuotias poika Barron

46-vuotias Melania syntyi slovenialaiseen pikkukylään vuonna 1970. Hän muutti jo 16-vuotiaana maan pääkaupunkiin Ljubljanaan.

Muotisuunnittelijan urasta haaveilleesta Melaniasta tuli sattuman kaupalla malli, kun hän tapasi muotikuvaajan kadulla. 

Pian Melania kiersikin jo Euroopan pääkaupunkeja ja poseerasi muotilehtien, kuten Voguen ja Harpers Bazaarin kansiartikkeleissa.

Ujostelematon kaunotar poseerasi myös täysin ilkosillaan miestenlehdissä, kuten GQ:ssa. Vielä vaalikampanjan aikanakin syntyi useampi kohu, kun Melaniasta löydettiin uusia alastonkuvia.

Kaunotar muutti Yhdysvaltoihin 1990-luvun puolivälissä. Hän tapasi tulevan miehensä Donaldin vuonna 1998 seurapiiritapahtumassa New Yorkissa.

Vuotta myöhemmin pari seurusteli ja häitä tanssittiin vuonna 2005. Hääjuhlassa paikalla olivat myös Hillary ja Bill Clinton.

Melania Trump ja vielä tovin hallitseva ensimmäinen nainen, Michelle Obama, ovat kuin yö ja päivä. Siinä missä, Trump on luonut eittämättä näyttävän uran mallina, Michelle Obamalla on tutkinnot niin Princetonin kuin Harvardin yliopistoista.

Michelle Obama tunnetaan myös lasten, naisten ja etnisten vähemmistöjen puolustajana ja hän on kampanjoinut muun muassa lasten liikalihavuutta vastaan.

Melania Trumpin poliittiset näkemykset ovat ainakin toistaiseksi hämärän peitossa. Hänellä on kuitenkin pitkä historia hyväntekeväisyystyön parissa ja Yhdysvaltain Punainen Risti nimesi hänet hyvän tahdon lähettilääkseen vuonna 2005.

Valkoiseen taloon muuttaa ensimmäinen nainen, jonka ihanteena on kuitenkin ennen kaikkea miehensä tukeminen. 

Lue myös:

    Uusimmat