Potkut kesken ottelun: Pelasiko CS-ammattilainen kännissä?

Amerikkalainen CS-joukkue Strife erotti pelaajansa kesken ottelun keskiviikkoiltana. Joukkuetoverit ovat laukoneet kovia syytöksiä.

Pohjois-Amerikan ESL Challenger -liigassa nähtiin keskiviikkona erikoinen tilanne, kun amerikkalaisjoukkue Strifen kokoonpanossa vaihtui pelaaja kesken ottelun. MIBRia vastaan käydyn koitoksen ottelutauolla selvisi, että vaihdoksen syy oli Strifen päätös erottaa Danny "cxzi" Strzelczyk kokoonpanosta.

Strzelczykin suoritus ottelussa oli erittäin heikkoa, mutta pelkästään huono pelaaminen ei riittänyt selittämään erikoisia potkuja. Dust2.us -sivuston mukaan päätös kuitenkin johtui aivan toisesta syystä: Strifen pelinjohtajan Bobby "stamina" Eitremin mukaan Strzelczyk pelasi humalassa.

Dust2:n saamien äänitiedostojen perusteella Strzelczykin ääni sammalsi selvästi tavanomaiseen verrattuna, mutta mitään täysin varmaa humalatilan suhteen niistä ei voi päätellä. Strife-pelaaja David "J0LZ" Jolinin mukaan Strzelczyk kuulosti kuitenkin siltä, että hän on joko "palannut juuri hammaslääkäristä ja hänen naamansa on puutunut tai sitten hän on kännissä".

21-vuotias Strzelczyk itse on myöntänyt, että hän oli nauttinut samana päivänä "noin viisi annosta alkoholia" kahden ja neljän välillä iltapäivällä, mutta kiistää olleensa humaltunut kello seitsemältä alkaneessa ottelussa. Tästä huolimatta pelaajan potkut ovat pysyvät ja hänet korvaa jatkossa Matthew "D4rtyMontana" Paplawskas.

Strife oli pelannut nousujohteisesti

Strifen kannalta Strzelczykin menetys on harmittava, sillä viime aikoina tiimin kurssi suuntasi vakaasti ylöspäin. Joukkue voitti Fragadelphia 16 -turnauksen kuun alussa ja Amerikoiden ensimmäisessä major-karsinnassa tiimi selätti maailmankuulun Evil Geniusesin.

Tähtihetkistään huolimatta Strifen ESL Challenger -liigan matka ei ole ollut yhtä ruusuinen ja sitä potkut varmasti vaikeuttavat entisestään. Tällä erää tiimi istuu juuri pudotuspelipaikkojen ulkopuolella lohkoissa. Challenger-sarjan voittaja karsiutuu CS:n ykkössarjan ESL Pro Leaguen Conference-turnaukseen, josta tie voi parhaimmillaan aueta itse EPL:n puolelle.

Miten e-urheilijan valmennus käytännössä tapahtuu? Katso videolta esports-valmentaja Niklas"Nihvu"Hirvelän haastattelu. 3:30
KATSO MYÖS: Miten e-urheilijan valmennus käytännössä tapahtuu? Katso videolta esports-valmentaja Niklas "Nihvu" Hirvelän haastattelu.

Lisää esports-uutisia Assembly.org-sivustolla!

Lue myös:

    Uusimmat