Potilaalla ei enää ollut toivoa paranemisesta – sairaanhoitaja Annamarie lauloi jäähyväiset: "Talosta ei kuivia silmiä löytynyt"

Tällainen on viimeinen joulu saattohoidossa 12:41
Saattohoidossa ihminen valmistautuu paitsi kuolemaan, myös elämään. Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto kertoo, millainen on viimeiseksi jäävä joulu saattohoidossa, ja onko siinä iloa.

Sairaanhoitaja lauloi saattohoitoon joutuvalle potilaalleen jäähyväislaulun.

Sairaanhoitaja Annamarie Berg halusi tehdä potilaansa viimeisistä hetkistä hoidossaan ikimuistoiset. Naisen kaunis teko keräsikin suuren suosion, kertoo News 5 Cleveland.

Päätti laulaa naiselle laulun

Potilaan, Irenen, kunto oli hoidosta huolimatta huonontunut, ja hänet oli päätetty siirtää saattohoitoon. Annamarie hoiti Ireneä 20 päivän ajan.

Viimeisenä päivänä Annamarien hoidossa Irene sai kuulla Annamarien esittävän kappaleen nimeltä Goodnight Irene, suom. "hyvää yötä Irene". Irene ei sairaala-aikanaan voinut puhua paljoakaan, mutta jokin laulussa kosketti tätä.

– Yhtensä iltana olin lähdössä, katsoin häntä ja sanoin "hyvää yötä Irene" ja kysyin, tunteeko hän sen laulun ja lauloin siitä muutaman otteen. Irene hymyili ja tiesin, että välillemme oli syntynyt yhteys, Annamarie sanoo.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Talosta ei kuivia silmiä löytynyt"

Kun Annamarie esitti jo opiskeluaikana oppimansa kappaleen Irenelle, paikalla oli läheisiä, hoitajia ja lääkäreitä. Moni liikuttui kyyneliin.

– Talosta ei kuivia silmiä löytynyt, se oli kaunista, Irenen miniä Michelle kiittelee.

– Minua hermostutti laulaa ihmisten edessä, mutta kun aloin soittaa ja laulaa, Irene oli niin keskittynyt ja kuunteli, ja hänen perheensä liikuttui, Annamarie kuvaili Good Morning Americalle.

Annamarie oli paikalla myös hautajaisissa

Irene menehtyi vain viikkoja saattohoitoon siirtymisensä jälkeen. Annamarie oli paikalla myös hänen hautajaisissaan. Perhe kiittääkin sairaanhoitajaa kaikesta.

– Maailmassa, jossa moni asia on niin huonosti, tämä on niin ihanaa. Hän on suojelusenkelimme, Michelle sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat