Postin ulosmarssit jatkuvat maakunnissa

Postin ulosmarssit ovat tänä aamuna jatkuneet maakunnissa. Kirje- ja pakettilajittelun työntekijät jättivät aamuvuoron väliin Kuopion postikeskuksessa sekä Joensuun ja Kemin jakeluissa, kerrotaan Postista.  

Mielenilmauksissa on mukana kymmeniä työntekijöitä. Ne viivästyttävät paikoitellen päivän postinkulkua alueellisesti, vaikka osaa töistä tehdään vuokratyövoimalla ja esimiesvoimin.  

Eiliset työtaistelut Helsingin ja Seinäjoen postikeskuksissa sekä Vantaan ja Liedon logistiikkakeskuksissa viivästyttävät postinkulkua paikoitellen koko maassa tämän viikon aikana.  

Postinkulun viive koskee päiväjakelussa jaettavia kirjeitä, aikakaus-, sanoma- ja ilmaisjakelulehtiä, mainoksia sekä paketteja. Sanomalehtien varhaisjakeluun mielenilmaukset eivät vaikuta.  

Ulosmarssien syynä on Postin aie palkata töihin SOL:n vuokratyöntekijöitä. Postialan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi viikonloppuna, eikä uutta sopimusta ole vielä saatu aikaan.

Lue myös:

    Uusimmat