Postilakko: AKT odottaa PAU:n tukipyyntöä

AKT valmis tukitoimiin 2:03

Kuljetusliitto AKT odottaa postialan liiton PAU:n tukipyyntöä ennen kuin se päättää mahdollisista tukitoimistaan Postin työkiistassa.

– Ensin katsotaan PAU:n tänään alkavat omat lailliset työtaistelutoimet, jotka jatkuvat ensi viikon alussa PAU:n omilla toimilla ja sen jälkeen odotellaan PAU:lta mahdollista tukipyyntöä, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Piiraisen mukaan AKT:lla on valmius toimia ripeästi, jos pyyntö tulee. Hän kertoo, että AKT on tarvittaessa halukas tukitoimiin periaatteellisista syistä, koska PAU on valmis raamisopimuksen mukaisiin ehtoihin, mutta työnantaja esittää dramaattisia työehtojen heikennyksiä.

PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen mukaan mahdollinen tukipyyntö on koko ajan harkinnassa, mutta hän ei lähde arvioimaan milloin pyyntö voitaisiin tehdä.

Posti perääntyi eilen aikeistaan käyttää SOL-yhtiön vuokratyövoimaa lakon aikana. AKT:n asettama saarto on kuitenkin yhä voimassa, sillä se haluaa nähdä että ratkaisu pitää.

Niemisen mukaan Postin perääntymisratkaisu palautti uskon siihen, että Postikin noudattaa normaaleja työmarkkinasääntöjä. Hän kuitenkin epäilee, että perääntyminen ei ollut Postin johdon hyvän tahdon ele vaan johtui painostuksesta.

SAK uhkasi keskeyttää työmarkkinajärjestöjen kilpailukykyneuvottelut, jos Posti käyttää vuokratyöntekijöitä postilakon alaisen työn tekemiseen.

Postin työkiistan sovittelua jatketaan valtakunnansovittelijan johdolla maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat