Porvoon kävelysillalla oli liikaa väkeä – Silta kääntyi ympäri ja 15 ihmistä putosi jokeen

Kuvat Porvoon siltakauhun keskeltä:"Osa jäi jumiin" 0:17

Porvoossa ympäri kääntyneen kävelysillan puinen maatuki petti kovan painon alla, kertoo kaupunki tiedotteessa. Siltaan aiotaan asentaa teräsvahvikkeet ja silta nostetaan paikoilleen, kun korjaustyöt on saatu valmiiksi.

Kaupungin kunnossapitomestari Ville Kaasinen kertoi aikaisemmin STT:lle, että kävelysillalla oli onnettomuushetkellä liikaa ihmisiä sen kantokykyyn nähden.

Ponttonilaiturille vievä kävelysilta kääntyi ympäri myöhään lauantaina, ja 15 ihmistä putosi veteen Porvoonjokeen. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Kaupunki tarkensi maanantaina, että laituri sijaitsee joen länsirannalla, eikä itärannalla.

Sillalla ei ollut kylttejä, joissa olisi kerrottu sen suurin sallittu henkilömäärä, mutta maksimimäärä aiotaan Kassisen mukaan nyt määritellä.

Kaasinen kertoo, että silta on ramppi, joka vie laiturille, josta lähtee turistialus.

– Emme aikaisemmin tienneet, että silta on nuorison ajanviettopaikka, Kaasinen kertoo.

Kaasinen ei osaa sanoa, ovatko henkilöt tekemisillään muuten aiheuttaneet sillan kaatumisen.

– Siltaa on alettu korjata ja sen pitäisi olla parin päivän päästä kunnossa, Kaasinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat