Kuvat Porvoon siltakauhun keskeltä: ”Osa jäi jumiin kelluvalle laiturille”

Kuvat Porvoon siltakauhun keskeltä:"Osa jäi jumiin" 0:17

Viisitoista ihmistä joutui veden varaan lauantai-iltana, kun kävelysilta kippasi Porvoonjoella lähellä Porvoon Vanhaa siltaa. Pelastuslaitoksen mukaan kaikki pääsivät omin neuvoin rantaan.

Kyseinen kävelysilta on toisesta päästä kiinni kelluvalla laiturilla ja toisesta päästä kiinni maassa, kertoo päivystävä palomestari Petri Lyttinen.

– Silta on ilmeisesti syystä tai toisesta liikkunut, Lyttinen kertoo.

Syytä sillan liikkumiseen ei ole vielä tiedossa. Silta oli kipannut, kun ihmiset olivat hakeutuneet samaan reunaan sillalla.

– Jos silta olisi ollut kiinni, kuten sen olisi pitänyt olla, niin se ei olisi päässyt kippaamaan. Silloin molemmat päät olisivat olleet tasaisella alustalla, Lyttinen kertoo.

Kaikki sillalla olleet pääsivät omin toimin ylös vedestä.

– Osa jäi jumiin kelluvalle laiturille, ja heidät haettiin sitten veneellä pois, Lyttinen kertoo.

Lyttinen kertoo, että sukeltaja tarkisti lisäksi ympäristön varmuuden vuoksi. Hän kertoo, että onnettomuuden syytä selvitetään.

Lue myös:

    Uusimmat