Mainos

Porvoon ampumisen tutkinnanjohtaja: Järjestäytynyttä rikollisuutta ei ole suljettu pois – "Teon vakavuus ilman muuta antaa viitteitä siihen suuntaan"

1:15
Video: Poliisin mukaan Porvoon ampumisen epäillyt ovat vaarallisia ja aseistautuneita.

Keskusrikospoliisi kertoi lisätietoja Porvoon ampumistapauksesta tiedotustilaisuudessa. Viime yönä tapahtuneessa ampumisessa loukkaantui kaksi poliisia.

Poliisin mukaan kyseiset poliisit oli kutsuttu tehtävälle teollisuusalueelle, missä heitä oli vastassa kaksi epäiltyä, jotka avasivat tulen lähes välittömästi.  

Tapauksen tutkinnanjohtajan Kimmo Huhta-ahon mukaan on mahdollista, että epäillyt ovat poistuneet maasta. Hän antoi ymmärtää, että naapurimaita on pidetty tilanteesta ajan tasalla.

STT kysyi Huhta-aholta, onko epäilyjä siitä, että Koneistajantien tapahtumat kytkeytyisivät jollakin tavalla järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

– Teon vakavuus ilman muuta antaa viitteitä siihen suuntaan, Huhta-aho totesi.

Poliisi pyytää edelleen vihjeitä kaikista havainnoista Koneistajantien läheisyydestä.

– Tapahtuma-ajan ja paikan huomioiden hyvin karttuisalla kädellä ollaan saatukin havaintoja ja vihjeitä, historiankin valossa. Yleisö on laajassa mitassa huomioinut tämän, mikä kertoo siitä, että kansan tuki on poliisin takana, Huhta-aho sanoi.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi tiedotustilaisuudessa, että väkivalta poliisia kohtaan on kaksinkertaistunut tällä vuosituhannella. Kolehmaisen mukaan viime vuonna poliisin tehtäväilmoituksissa mainittiin sanat pistooli, haulikko, kivääri tai rynnäkkökivääri lähes 7 000 kertaa.

– Ennen viime yötä poliisia kohti oli ammuttu tänä vuonna kaksi kertaa ja uhattu aseella yhdeksän kertaa, Kolehmainen sanoi.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja