Porukka tunkeutui kemiläismiehen asuntoon, pahoinpiteli miestä ja vei omaisuutta – jutun tutkinnassa löytyi odotettua isompi saalis

Ryöstönä tutkittu rikosvyyhti sai uusia ulottuvuuksia viikonloppuna, kun viranomaiset takavarikoivat merkittävän määrän huumausaineita kemiläisestä asunnosta, kertoo Lapin poliisi.

Alun perin ryöstönä tutkittu tapaus sai ison käänteen lauantaina, kun poliisit suorittivat kotietsintää Kemissä.

Kaikki lähti siitä, kun useampi mies ja yksi nainen tuppautuivat Kemissä asuvan miehen asuntoon noin viikko sitten. He pahoinpitelivät miestä, minkä jälkeen asunnosta vietiin pahoinpidellyn omaisuutta.

Poliisi löysi merkittävän määrän huumeita

Tutkinnan edetessä poliisi teki useita kiinniottoja lauantaina. Viranomaiset suorittivat myös useita kotietsintöjä, joiden aikana poliisi sai haltuunsa pahoinpidellyltä mieheltä anastettua omaisuutta.

Kun poliisi suoritti kotietsintää ryöstöstä epäillyn naisen asunnossa, naisen hallusta löydettiin merkittävä määrä amfetamiiniksi epäiltyä huumausainetta sekä vähäisempiä määriä muita huumausaineita.

Naista epäillään nyt myös törkeästä huumausainerikoksesta.

Ryöstöön liittyvien kotietsintöjen aikana tehtiin myös toinen huumelöytö, kun poliisi löysi toisesta asunnosta kannabiskasvattamon.

Asunnossa asuvaa miestä epäilläänkin huumausainerikoksesta.

Kotietsintöjen saldo täyttyi rattijuopolla

Rikosten sarja sai jatkoa, kun yhden kotietsinnän aikana poliisi tapasi asunnon pihassa poliisille entuudestaan tutun miehen. Pakettiautolla pihaan kurvannut mies oli silminnähden päihtynyt. Hänet toimitettiin verikokeisiin, jotka vahvistivat epäilyt.

Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös:

    Uusimmat