Porukan ainoa selväpäinen nuori suostui kuskiksi Vantaan yössä, vaikka ei missään nimessä olisi pitänyt
Kaunis ajatus vesittyi kuljettajan omaan vastuuttomuuteen. Törkeä teko tallentui poliisin videolle.
Ylikomisario Dennis Pasterstein, Helsingin poliisin liikennevalvontatoiminnon johtaja, julkaisi Twitterinä aiemmin tunnetussa X-palvelussa videon, joka tallentui poliisiauton kameraan viime perjantaina kello 23:n jälkeen.
Pasterstein kertoo, että päihtyneiden nuorten oli pitänyt päästä viikonloppuna liikkeelle. Positiivista oli se, että kuljettajaksi valikoitui joukon ainoa selvinpäin ollut henkilö. Juoppokuskilla ei kuitenkaan ollut itsellään ajo-oikeutta.
Tuusulanväylällä kuvatulla videolla nähdään, kuinka henkilöauto kiitää huomattavasti muuta liikennettä vauhdikkaammin. Ajoneuvon nopeudeksi mitattiin peräti 156 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella.
Kuljettajaa epäillään artikkelin yläpuolella olevalla videolla nähtävän suorituksen johdosta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Uusimmat
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
Lataa lisää